Olen ajatellut tämän vuoden (2021) kesällä mm. seuraavia aikaamme liittyviä asioita: Onko käymässä niin, että kristikunnassa monet (itsekin mukaanlukien) ovat suuressa vaarassa sortua tai ovat jo sortuneet lihallisuuteen? Löytääkö Jeesus uskoa palatessaan? Tiedämmekö mistä suunnasta kiusaukset ja eksytykset tulevat? Aiheuttaako kulttuurisota ja vastakkainasettelujen aikakausi jakaantumista uskovien kesken? Näemmekö pahuuden vain toisissa ihmisryhmissä? Unohdammeko samalla hengellisen taistelun omiemme keskuuteen tunkeutuvien eksytysten ja oman lihallisen olemuksemme kanssa? Tunnistaako meitä kristittyjä keskinäisestä rakkaudesta enää? Miten kristinuskon aseman heikentyminen ja siihen kohdistuvat lopunajalliset paineet ja vainot vaikuttavat?
Tässä useamman osan sisältävässä kirjoituskokonaisuudessa käsittelen näitä ulottuvuuksia. Ensinnäkin sitä mitä on lihallisuus ja kuinka lihallinen hajaannus vallitsee kristittyjen keskuudessa mm. kirkkokunnissa. Toiseksi sitä kuinka yhteiskunnallinen polarisoituminen kultuurisodaksi ja eri kriisit (esim. Korona) vaikuttavat haitallisella tavalla uskovien keskinäiseen rakkauteen. Tämä kirjoitus jakautuu tosiaan melko moneen osaan, jotta luettavuus ei kärsisi ylipitkissä teksteissä.
Näiden kirjoitusten huomion kohteet ovat sellaisia, jotka olen kokenut osittain jäävän Raamatun erehtymättömänä ottavien konservatiivikristittyjen (joihin itsekin kuulun) huomion ulkopuolelle. Kirjoituksissani en tietenkään kiistä niitä yleensä laajemman huomion kohteena olevia lihallisia eksytyksiä, jotka uhkaavat tänä aikana eri seurakuntia. Nyt on vaan mielestäni hyvä hetki kiinittää huomiota muihinkin asioihin, jotka ovat kylläkin kiusallisia, mutta joita ei voi sivuuttaa. Jotkut liberaalimmat ja maallistuneet ihmiset ovatkin välillä kysyneet, miksi esim. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat niin usein konservatiivikristittyjen tätä aikaa käsittelevien kirjoitusten silmätikkuna? Ja: Miksi konservatiivit aina puhuvat abortista? Tahdon korostaa että mm. abortti ja sukupuolieksytys ovat karmeita asioita eikä niistä pidä vaieta. Näissäkin kirjoituksissa joudun sivuamaan edellä mainitsemiani laittomuuden vaikutuksia, koska niillä on osuutensa hajaannuksessa. Kirjoituksissa päähuomio on kuitenkin muualla ja aivan muut asiat ovat "silmätikkunani". Nämä sanani ja rivini eivät nimenomaan päästä helpolla konservatiivisia kristittyjä itseänikin mukaan lukien.
Lihan ja Hengen kamppailu
Mitä lihallisuudella tarkoitetaan? Paavalin teksti laittaa meidät kaikki pienelle paikalle galatalaiskirjeessä, jossa hän antaa luettelon lihan teoista: ”Lihan teot ovat ilmeisiä. Niitä ovat haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyydet, riita, kiivaus, vihat, juonittelut, eripuraisuudet, harhaopit, kateus, juomingit, mässäily ja muut sellaiset. Sanon teille etukäteen, kuten olen ennenkin sanonut, että ne, jotka tällaista tekevät, eivät peri Jumalan valtakuntaa”. (Gal. 5:19-21) Raamatussa olevat sanat on otettava sellaisenaan, alistuttava ja ojentauduttava sen mukaan ja antaa sen tutkia meitä. Paavalin luettelemien tekojen tekijät eivät peri Jumalan valtakuntaa. Kristityt kuitenkin tekevät apostolin listaamia tekoja. Eikö kukaan sitten pelastu? Tekoluettelon tekoihin syyllistyminen tarkoittaa lihan mukaan elämistä, mainittujen tekojen tekemistä suruttomasti ilman katumusta ja synnintuntoa Jumalan edessä Jumalasta piittaamatta. Liha on se, mikä on sodassa uskovassa asuvaa Jumalan Henkeä vastaan aiheuttaen yksilössä ja yhteisössä kaikkea sellaista joka vie Jumalasta kauemmaksi. Uskovat, joissa Pyhä Henki vaikuttaa lankeavat silti valitettavasti luettelossa mainittuihin lihan tekoihin, useinkin. Tämä johtuu hengellisestä sotatilasta sisimmässämme. Mitä tämä lihan ja Hengen sota tarkoittaa?
Kristuksen oma, vanhurskautettu ja pelastettu uudestisyntynyt ihminen on saanut pelastuksen, vanhurskauden ja uudestisyntymisen ansiottomana lahjana Jumalalta. Ihminen ei valinnut Jumalaa, vaan Jumala valitsi meidät edellätietämisensä ja tuntemisensa kautta. Hän päätti suuressa rakkaudessaan pelastaa ihmiset synniltä ja kadotukselta lähettämällä Poikansa. Jumalan vaikuttama mielenmuutos saa ihmisen tunnustamaan syntisyytensä ja ymmärtämään, että tarvitsee oman tilansa vuoksi vanhurskasta Jumalaa. Hän saa syntisyydestään huolimatta uskoa, että hänen ansiokseen luetaan Kristuksen lahjavanhurskaus. Tämän sinetiksi ihminen saa Jumalan Pyhän Hengen. Pelastus kadotuksesta ei tarkoita sitä, että uskovankaan suuret synnit jäisi rankaisematta. Rangaistus vain tapahtui Golgatalla ristillä Jeesuksen kantamana. Uskova ihminen on kasteessa puettu Kristukseen, jonka hän henkilökohtaisella uskolla omistaa. Tuomion hetkellä Jumala näkee uskovissa eli armahdetuissa syntisissä vain Kristuksen ja Hänessä tehdyt teot. Uudestisyntymättömät vastaavat teoistaan ilman Kristusta puolustajanaan. Rangaistuksena on iankaikkinen kadotus.
Uudestisyntynyt ihminen myöntää Jumalan lain ja käskyt hyviksi ja alistuu Kristuksen herruuteen ilomielin. Tätä kaikkea vastaan sotii kuitenkin ihmisen luonnollinen olemus, liha ja synti. Liha vihaa Jumalan lakia ja pyrkii hallitsemaan koko olemustamme. Siksi ei turhaan Paavali kehoita meitä naulitsemaan lihallista olemustamme ristille. Niinkuin Kristus kantoi koko syntikuormamme ristillä, on meidänkin naulattava oma syntinen lihamme ristille. Ristinpuu ja siinä roikkuminen ovat hyviä vertauskuvia näissä asioissa. Vanha minämme ei hallitse kun se Kristuksessa nujerretaan eli laitetaan ristille roikkumaan, jolloin koko ruumis roikkuu ikäänkuin vangittuna ja toimettomana. Kun liha näin kuoletetaan, saa meissä oleva Jumalan Henki tilaa vaikuttaa meissä Kristuksen tekoja, jotka Hän on meitä varten suunnitellut. Muistamme kuitenkin, että meidän lihallinen tahto on oikukas, eikä se lähde kulumallakaan ennen lopullista ruumiimme lunastuksen päivää, joka on tämän maailmanajan viimeinen päivä, ylösnousemuksen päivä. Hengellinen sota sisimmässämme on koko maallisen vaelluksemme kestävä todellinen asiaintila. Syntien tunnustaminen ja armossa eläminen on siksi päivittäistä eikä pyhitys tule valmiiksi kokonaan elämämme aikana. Jos lukijalla esimerkiksi on huoli omasta pelastuksestaan johtuen toistuvista lankeamisista ja siihen liittyvästä kamppailusta, voin sanoa, että se ”kamppailu” on hyvin lupaava asia ja kertoo sen, että Henki vaikuttaa. Se, joka elää pysyvässä syntielämässä on lakannut kamppailemasta. Se, joka ei ole uskossa edes ollut, ei edes ymmärrä, että syntistä lihaa vastaan täytyy kamppailla. Jos tuntuu, että kamppailu väsyttää ylivoimaisesti, on meillä vajavuuksiamme ymmärtävä rakas Jumala, joka kuulee lapsensa avunhuudot ja auttaa.
Jumalan Henki vaikuttaa meissä Jumalan rakkautta. Syntinen lihamme ja paholainen pyrkivät saamaan meissä aikaan eroa Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan. Jumala tahtoo tuottaa meissä hyviä Hengen hedelmiä, joita ovat monien hyveiden lisäksi keskinäinen rakkaus, josta koko maailma tuntisi meidät Jeesuksen opetuslapsiksi. On selvää, että Raamatun mukaan meidän keskinäisen rakkauden on itsessään tarkoitus olla evankelioivana tekijänä. Rakastakaa toisianne oli Jeesuksen tärkeä käsky. Jos meissä toteutuu keskinäinen rakkaus, se viestittää maailmalle siitä, miten Jumala on ensin rakastanut meitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti