Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, meidän Vapahtajamme, on sekoittamatta ja erottamatta sekä Jumala että ihminen. Tämä tulee kiistatta esiin niin lukuisissa kohdissa Kirjoituksissa, Raamatun Pyhässä ja erehtymättömässä kokonaissanomassa. Välillä Kirjoituksissa korostuu jumalallinen puoli ja välillä inhimillinen. Näitä erottamattomia ominaisuuksia kuvaavat myös kaksi Jeesuksen hyvin erilaista tulemusta, joista voimme Raamatun lehdiltä lukea. Ensimmäisen adventin tapauksessa korostuu inhimillinen puoli ja toisen adventin tapauksessa jumalallinen. Molemmissa erityisissä tulemuksissa Kuninkaamme käyttää ratsunaan nelijalkaista kavioeläintä: ensin aasia, sitten hevosta. Nyt hiljaisella viikolla yleensä tavataan muistella sitä ensimmäistä ratsastusta näistä kahdesta. Valitettavasti toisen tulemuksen voittoisa ja mahtava Kristus, joka tulee rautaisella valtikalla tuomaan valtakuntansa esiin näkyvällä tavalla, tuntuu välillä maassamme, erityisesti luterilaisessa kirkossa unohtuvan. On siis ehdottoman tarpeen kirjoitella hieman siitäkin.
Ensin aasilla...
Kristus on kuningas ja kiistämätön sellainen, jo inhimillisen toimintansa aikana. Kunnioittivathan idän tietäjätkin häntä kuninkaana jo hänen varhaisina vuosinaan. Samoin uskoi myös Hänen inhimillinen äitinsä Maria, jolle enkeli Gabriel Luukkaan mukaan sanoi tälle syntyvän lapsen saavan Daavidin valtaistuimen. Jeesuksen kuninkuutta on vaikea ymmärtää ilman pelastushistoriallista taustaa liittyen Daavidin kuninkuuteen ja Israeliin.
Vuosituhat ennen Kristuksen syntymää Jumala teki Daavidin kuningassuvun kanssa liiton, että kuninkuus pysyisi Daavidin suvussa ikuisesti. Jeesus Kristus on näiden kuningas-profetioiden ehdoton täyttymys. Israelin kansa oli jo odottanut pitkään messiastaan. Odotuksesta oli pitänyt huolta epäkiitollinen tilanne Rooman valtakunnan miehittäjävallan alla. Messiasta oli kaivattu ja odotettu jo monta sataa vuotta.
Kun noin vajaa vuosituhat aiemmin jakautuneessa Israelissa Jeesuksen inhimilliset esi-isät, kuninkaat lankesivat ja johdattivat turmeltuneen uskonnollisen eliitin ohella kansansa hirveyksiin ja epäjumalanpalveluksiin, rankaisi tämän seurauksena Jumala oikeudenmukaisesti kansaansa naapurivaltojen Babylonian ja Assyrian hyökkäyksillä. Pohjoisen Israelin tuho tapahtui 700-luvulla ekr. ja eteläisen Juudan reilut sata vuotta myöhemmin 600-ja - 500- lukujen ekr. taitteessa. Näitä tuomioita ennen profeetat varoittivat kansaa jatkamasta samaa tietä, mutta usein heitä ei kuunneltu. Profeetat kuitenkin julistivat myös parempia aikoja ja sitä kuinka Jumala ottaisi kansan synnit pois ja toisi maahan rauhan ja oikeudenmukaisuuden (esim. Jesaja 2:1-5), jota hallitsisi Herra Jerusalemista, Siionista. Myös pysyvä asuminen Israelissa kuului Jumalan lupauksiin. Heitä ei enää revittäisi maasta. (Aamos 9:14-15) Tätä kaikkea Herra ei luvannut Israelin omien ominaisuuksien (lähinnä uppiniskaisuus) perusteella, vaan suuren rakkautensa ja nimensä kunnian tähden. (Hesekiel 36:22)
Maahan paluu pakkosiirtolaisuudesta toteutui, kun miehittäjävallat Jumalan historian ohjauksessa vaihtuivat ja Babylonin tilalle tuli Persia. Juutalaiset saivat luvan kunnostaa temppelin ja Jerusalemin kaupungin. Nämä asiat tapahtuivat Esran ja Nehemian johdolla, joiden vaiheista myös kertovat näiden miehien mukaan nimetyt kirjat Raamatussa. Toisen temppelin perustamisen aikana ja jälkeen vaikuttivat ns. pienistä profeetoista Haggai, Sakarja ja Malakia (Sakarjasta pian enemmän). Malakia lopetti toimintansa todennäköisesti yli 400 ekr. ja tästä alkoi Johannes Kastajaan (syntynyt n. puoli vuotta ennen Jeesusta eli n. 6-2 ekr.) kestänyt yli 400 vuoden profeetallinen hiljaisuus.
Valtakunnat tulivat ja menivät, mutta odotus messiasta kohtaan pysyi. Toisen temppelin rakentamisen jälkeen vaikutti, että kansa aloittaisi nyt puhtaalta pöydältä Jumalan lain tunnollisessa noudattamisessa. Käytännössä vuosisatojen kuluessa hallitusten vaihtuessa kuitenkin juutalaisuus jakautui monista eri syistä puolueisiin koskien mm.laintulkintaa ja suhtautumista eri valloittaviin isäntävaltakuntiin. Oma lisänsä oli sekin, että juutalaisuus oli temppelistä etäällä oltuaan pakkosiirrossa muuttunut lain tutkimiseksi synagogissa. Jeesuksen aikaan tultaessa tilanne oli ikävän puoleinen. Jumalan lain ympärille oli kyhätty ryppäittäin ihmisten tekemiä perinnäissääntöjä, jotka kuten Jeesuskin sanoi, "tekivät Jumalan käskyt tyhjiksi".
Sen sijaan Jeesuksen aikaan tultaessa messias-odotus oli mitä suurimmillaan ja siihen liittyviä profetioita luettiin ja tulkittiin. Messias-odotus oli vallitsevan poliittisen tilanteen vuoksi kuitenkin valitettavan yksipuoleista. Odotettiin vain soturia, joka ajaisi roomalaiset tiehensä. Ne profetiat, jotka puhuivat Herran kärsivästä palvelijasta ja syntien sovittamisesta, jäivät taka-alalle.
Suosiota Jeesus sai kyllä niinä yli kolmena vuotena, jolloin hän toimi julkisesti. Hän näytti perinnäissääntöjen alla huokaileville syntisille, miten kirjoitukset täyttyivät. Sairaat, paranivat, rammat kävelivät, kuurot kuulivat, mykät puhuivat ja sokeat näkivät. Fariseusten suureksi pahennukseksi Hän antoi ihmisten syntejä anteeksi ja aterioi syntisinä pidettyjen kanssa eikä alistunut sapatista tarkasti simputtavien perinnäissääntöjen alle. Hänet torjuttiin monestikin, mutta liike Hänen ympärillään kasvoi ja tunnustekojen huipentuma ennen maailmanhistorian merkittävintä Jerusalem-näytöstä oli ystävän Lasaruksen herättäminen kuolleista, joka oli ennen näkemätöntä ja kuulumatonta.
Mitä suuremmat teot, sitä suurempi oli myös uskonnollisen eliitin viha. Uskonnollinen eliitti vihasi Jeesusta, koska he eivät kestäneet kuulla totuutta heistä itsestään. He kieltäytyivät kuulemasta ja ymmärtämästä, että hekin tarvitsivat parannusta. He luulivat olevansa vanhurskaita syntyperäisellä juutalaisuudellaan ja sääntöviidakkonsa noudattamisella. Tämä voi osittain selittää sen itsepetoksen, että he kieltäytyivät näkemästä kirjoituksia. Mieleltään korruptoituneelle neuvostolle Jeesus oli muullakin tavalla uhka. He halusivat pysyä väleissä Roomalaisten kanssa. He myös pelkäsivät, että Jeesus-liike olisi uhka heidän uskonnonvapaudelleen, jonka Rooma oli myöntänyt. Lisäksi uskonnollinen eliitti oli saanut virkansakin lähinnä roomalaisilta (Olisiko tästä oppia meillekin? Pelkäämmekö enemmän valtiovaltaa ja koronarajoituksia kuin elävää Jumalaa, joka haluaa palvella seurakuntiansa Jumalan sanalla ja ehtoollispöydällä?)
Näistä syistä monien muiden ohella, aasilla ratsastava Jeesus iloitsevine ja hoosiannaa huutavine väkijoukkoineen ei ollut eliitin mieleen. Siitäkin huolimatta, että tulo Jerusalemiin täytti kirjaimellisen fyysisesti Sakarjan 9 luvun profetian: "Iloitse suuresti, tytär Siion, huuda riemusta, tytär Jerusalem. Katso, kuninkaasi tulee sinun luoksesi! Hän on vanhurskas, hän pelastaa; hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla. Minä hävitän sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista. Sodan jousi särjetään, ja hän julistaa rauhaa kansoille. Hänen hallitusvaltansa ulottuu merestä mereen, Eufratvirrasta aina maan ääriin asti" (Sak. 9:9-10)
Mutta onko profetia toteutunut sittenkään vielä kokonaan? Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin täyttäen profetian alkuosan. Hän kuoli ristillä ja nousi ylös. Sitten nousi taivaaseen ja hallitsee Isän oikealla puolella seurakuntaruumistaan hengellisesti. Tämä kyseinen profeetallinen sana annettiin satoja vuosia sitten. Siinä Herra antoi Sakarjalle kuin näkymän kahdelle vuorelle, jotka näyttävät olevan lähellä toisiaan. Kun tullaan kuitenkin lähemmäksi, huomataan, että vuoret ovatkin melko kaukana toisistaan ja niiden välissä on ammottavan iso laakso. Profetia on siis täyttyäkseen vaiheittain. Jeesuksen oli ensin puhdistettava kansa sen synneistä. Kuljettava kuuliainen ihmisen elämä ja ottaa kantaakseen kansan synnit puhdistaaksen sen niistä. Vasta sitten hän voisi aikojen lopulla toteuttaa maan päällä näkyvää hallintaansa eli alkaa hallitsemaan rautaisella valtikalla, joka kuvataan ilmestyskirjassa Hänen paluutaan koskevassa näyssä. (Ilm. 19) Ensin oli itsensä tyhjentäminen ja palvelu, sitten olisi tuomarina ja kuninkaana toimiminen. Jeesus toki oli kuningas jo palvellessaan. Hän antoi sellaista kuninkuuden esimerkkiä, mitä ihmiskunta ei kyennyt tajuamaan. On kuitenkin aina ollut profeetallisen sanan valossa selvää, että vielä Messias ilmestyisi voitokkaana Kuninkaana. Adventin/Palmusunnuntain tapahtumat oli kuitenkin välttämättä johtava Kuninkaamme täyttämään profetiat kärsivästä palvelijasta.
Mennäkseni hiljaisen viikon tuolle puolen, mainitsen helluntain ja Pietarin saarnan. Siinä Pietari korosti, että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus täytti kirjoitukset. Voidaan sanoa, että Jumala salli kärsimysviikon tapahtumissa tässä kohdin Israelin paatumisen. Pietarin mukaankin tämä perustui Jumalan ennaltatietämiseen. Viaton uhrikaritsa oli annettava kuolemaan syntien tähden, jotta ei vain Israel, vaan koko maailma voisi päästä takaisin Isän Jumalan yhteyteen ja saada syntinsä anteeksi. Pietari julistikin juutalaisille suurta totuutta: He olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, mutta nyt he voisivat tehdä parannuksen ja ottaa kaste. Helluntaina juutalaisista aloitettu evankeliumityö alkoi hyvin kun 3000 ihmistä otti kasteen ja Kristuksen vastaan. Valitettavasti kuitenkin suurin osa pysyi paatuneena mukaanlukien suurin osa uskonnollisesta johtajistosta, joilla on aina suuri vaikutus. Traaginen tosiasia on, että kävi niin kuin Johannes toteaa evankeliuminsa alussa: "Hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan." (Joh. 1.) Israelille luvatut profetiat eivät voineet vielä toteutua sellaisenaan, sillä Herran oma kansa hylkäsi Messiaansa.
Tämän seurauksena tapahtuikin suuri käänne Jumalan armotaloudessa. Pakanoiden apostoli- Paavalille paljastettiin salaisuus, joka oli kauan ollut kätkettynä. Israelin kansan hengelliset siunaukset täyttyivätkin pakanakansassa. Työ aloitettiin juutalaisista, mutta kun he torjuivat evankeliumin annettiin suuri vastuu lähetyskäskystä pakanoiden haltuun. Tämä ei ole tietenkään mikään impulsiivinen sivujuonne pelastushistoriassa. Tottakai Jeesus tuli myös pakanoita varten kuollen heidän puolestaan. Valtakunnan evankeliumi oli kuitenkin uskottava ensiksi Israelille, eli "Israelin kadonneille lampaille", joita varten Jeesus tuli lihansa päivinä tuomaan Jumalan valtakunnan ilosanomaa. Heitä kutsuttiin evankeliumin omistajiksi ja levittäjiksi, mutta he torjuivat sen.
Israelin paatumuksen vuoksi Israelille luvatut hengelliset ja fyysiset siunaukset, jotka kiinteästi kuuluivat Israelin profeettojen välittämiin lupauksiin, jäivät kuitenkin tapahtumatta. Historia näytti Jumalan kaitsennassa karut kasvonsa. Evankeliumin torjumisella oli hintansa. Vuonna 70 roomalaiset hävittivät vuosia kestäneen juutalaissodan yhteydessä temppelin ja toisen juutalaiskapinan jälkeen vuonna 135 ei juutalaisilla ollut vuosisatoihin mitään asiaa Jerusalemiin. Tuho ei ollut kuitenkaan Jumalan silmäterän Israelin kannalta lopullinen. Jumalalla on aina hyvät aikeet. Hän on luotettava. Hän ilmaisi profeetta Jeremian (Jer. 31:35-37) kautta selvin sanoin, että Israel pysyy Jumalan kansana yhtä kauan kuin kaikki luonnonlaitkin. Saman profeetan kautta hän ilmoitti myös, että hän tekisi Israelin kanssa uuden liiton, missä synnit annettaisiin anteeksi. (Jer. 31:31-34)
Apostoli Paavali vahvisti myös roomalaiskirjeessä. että Jumala ei peru lahjojaan eikä kutsuaan. (Room. 11:28-29) Israel oli kutsuttu siunaukseksi pakanakansoille ja Herran omaksi pappiskansaksi. Sen pappiskansana toimiminen uuden liiton merkityksessä on vielä edessäpäin. Paavali profetoi, että täyden määrän pakanoita tultua sisälle on koko Israel pelastuva. Näissä Paavalin teksteissä hän tekee eron Israelin ja pakanoiden välille. Paavali kirjoittaa myös: "Jos kerran heidän hylkäämisensä on koitunut maailmalle sovitukseksi, mitä muuta heidän armoihin ottamisensa merkitsee kuin elämää kuolleista? Herra on vielä jatkava Israelin kanssa ja sillä on suuria siunauksia. Vasta sitten Jeesus tulee takaisin Öljymäelle, josta hän astui 2000 vuotta sitten taivaaseen. Jeesus itse ennusti Israelin tuomion nuhdellessaan Jerusalemia: "Jerusalem, Jerusalem! Sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi! Kuinka usein olenkaan halunnut koota yhteen sinun lapsesi, niinkuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän huoneenne on jäävä hylätyksi. (Matt. 23:37-38) Mutta se jatkuu vielä suurella ennustuksella. Kaikki ei pääty tuomioon ja hävitykseen vaan: Sillä minä sanon teille: tästä lähtien te ette näe minua ennen kuin sanotte: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä". (Matt. 23:39) He näkisivät hänet sitten kun he ottavat vastaan messiaansa ja "katsovat Häneen, jonka ovat lävistäneet". (Sak 12:10) Tällä kertaa hän on kuitenkin ilmestyvä voitokkaasti kirkastetussa hahmossaan, mutta eri kavioeläimellä, hevosella.
Israelin paatumus ja pitkä pakanoiden aika on pääsyy siihen, miksi monen profetian viittaama Israelin kukoistus ei ole vielä toteutunut. Israel ei ottanut uudistettua liittoa vastaan Jumalalta Hänen Pojassaan ja tämä paatumus on yhä vallitseva asiaintila. Tämä ei kuitenkaan tehnyt Jumalan sanaa tyhjäksi kuten Paavalikin toteaa. Israelin siunaukset toteutuivat ja toteutuvat parhaillaan Herran omassa seurakunnassa, hengellisissä Abrahamin jälkeläisissä. (Room. 9:6-8) Samalla Israelin joukoissa on myös uskollinen jäännös.(Room. 11:5) Seurakunnan aika on se iso laakso, jota profeetat eivät vielä nähneet, jota Jumala ei ollut heille paljastanut.(katso Efesolaiskirje 3:5-6) Tämä vastaa sitä laaksoa, jota kuvailin kirjoittaessani Sakarjan välittämästä profeetallisesta sanasta. Seurakunta toimii kuninkaallisena papistona ja pyhänä heimona Israelin ollessa paatumuksessa.
...sitten hevosella
Ilmestyskirjan 19 luku kuvaa upeasti Jeesuksen ilmestymistä kaikkien Pyhiensä ja enkeleittensä kanssa. Tuossa joukossa siis on Jumalan armosta minä ja toivottavasti Sinäkin ja lukemattomat muut Karitsan verellä pestyt. Sinä päivänä Jeesuksen ratsuna on valkoinen hevonen. Nyt ei ole enää nöyrän palvelemisen aika. Tämä ei tarkoita, etteikö Jeesus olisi edelleen sydämeltään nöyrä ja lempeä. Hän on kuitenkin myös taivaallinen kuningas yli kaikkien enkelien. Hän on kohtaamassa maan, josta on suuren Ahdistuksen aikana tullut maanpäällinen helvetti, historian pahimman vääryyden tyyssija ja Jumalan luomistyön turmelus. Maan asukkaat, joille suuren rakastavan Jumalan evankeliumi ei ole kelvannut, ovat ottaneet vastaan Jumalan salliman ja Saatanan vaikuttaman valemessiaan, antikristuksen. Nyt Jeesus on vihainen! Saarnat on saarnattu, nyt on toiminnan ja tuomion aika, koston päivä, vihan viinikuurnan polkemisen aika. Sinä ja minä, jotka olemme Jeesuksen voittosaatossa voimme olla ilman hätää ja pelkoa. Jeesus on sulhasemme ja me olemme morsian, pian vaimo. Olemme yhtä jumalallista perhettä, johon ei enää pelko kuulu ja jossa menneitä ei muistella.
Profetiat Herrasta, joka hallitsee Jerusalemissa tulevat toteutumaan kirjaimellisesti kuten kaikki nekin profetiat, jossa profetoitiin ensimmäistä tulemusta, toteutuivat. Ei ole tarpeen mystifioida tai allegorisoida, vertauskuvallistaa sellaista, minkä Raamattua kirjaimellisesti lukeva tajuaa. Esimerkkejä kirjaimellisista toteutumisista:. Jeesus profetoitiin ratsastavan aasilla - Täyttymys: hän ratsasti. Profetioissa mainitaan kuinka hänen vaatteistaan heitetään arpaa -Täyttymys: näin tapahtui roomalaisten sotilaiden toimesta. Herran kärsivä palvelija luettaisiin pahantekijöiden joukkoon, mutta tulisi kuoltuaan rikkaan luo - Täyttymys: Jeesus haudattiin rikkaan Joosef Arimatialaisen omistamaan hautaan. Monta muutakin esimerkkiä on. Siksi se tulkinnallinen koulukunta, jonka näkemyksiin minäkin liityn, lähtee siitä, että Jeesuksen toistakin tulemusta koskevat profetiat on otettava kirjaimellisesti. Kirjaimellista tulkintaa parjataan monesti vääristä syistä. Väitetään, että se ei ota huomioon vertauksia ja runollista kieltä. Väite on väärä. Huolellinen tekstilajin analyysi on tällä koulukunnalla aivan hyvin hallussa. Historialliset kertomukset otetaan historiallisina, selvät vertaukset ja runollisuudet niiden tyylilajin mukaan huomioiden.
Moni on sitä mieltä, että Vanhan testamentin ennustuksia on katsottava. Uuden testamentin linssien läpi. Tämä on tietyssä mielessä totta. Uusi testamentti tarjoaa monessa mielessä täydentävää ilmoitusta suhteessa Vanhaan Testamenttiin. Kokonaiskuva on selkeämpi ja täydellisempi. Mikään syy ei kuitenkaan jätä minua ja monia muitakaan siitä oletuksesta, etteikö Vanhan testamentin ennustukset koskien Israelia täyttyisi kokonaan kirjaimellisesti. Tulkinnallisesti tehdään yleensä kahdenlaisia virheitä. Toisten mielestä (perinteisempi liittoteologia, joskus myös ns. korvausteologia) seurakunta omistaa kaikki Israelille annetut lupaukset ja on ottanut Israelin paikan Jumalan pyhänä kansana. Tämän tulkitsijoista osa aivan oikein katsoo Paavalin ennustavan merkittävää Israelin kääntymystä, mutta näkevät, että he perivät ne siunaukset, jotka seurakuntakin, eikä siis nähdä Israelin valtakunnan fyysisen kirjaimellista entisöintiä. Jotkut (perinteiset dispensationalistit) taas tekevät Israelin ja kirkon välille niin rajun eron, että katsovat seurakunnan olevan aivan eri asia Jumalan suunnitelmissa, eikä Israelin siunaukset koske edes hengellisesti seurakuntaa, koska ne on annettu vain Israelille. Tämä vähättelee seurakunnan roolia Jumalan armotaloudessa, sillä pakanoille koituva siunaus on aina ollut Jumalan mielessä. Mielestäni Raamattu opettaa niin, että nämä täyttymykset seurakunnassa ja Israelissa eivät sulje toisiaan pois. Tilanne voi olla ns. "sekä että": Seurakunta on osa Jumalan pelastushistoriaa ja perii Israelille luvatut siunaukset lukuunottamatta Israelin maahan liittyviä fyysisiä asioita. Hengellisesti seurakunta perii Israelille annettuja siunauksia Jumalan pyhänä kansana ( esim. kuninkaallinen papisto ja pyhä heimo. 1. Piet.). Tämä ei sulje pois sitä, että Jumala tulee entisöimään myös Israelin ja antamaan sille luvatut siunauksensa kirjaimellisesti. Jumalalla on niin Israelille kuin pakanoille hyvät suunnitelmat ja ne kytkeytyvät Jeesukseen Kristukseen. Pelastutie on ehdottomasti sama kaikilla!
Israelin valtakunnan entisöinti tulee ilmi monessa muussakin merkityksessä. Otan esiin yhden mielenkiintoisen ulottuvuuden: Kun Jeesus opetti 40 päivää Jumalan valtakunnasta opetuslapsillensa, he kysyivät apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa (apt. 1:6) , että " Herra, tänä aikanako sinä palautat ennalleen Israelin valtakunnan"? Jeesus ei vastannut esim. näin, että "voi te ymmärtämättömät, ettekö tajua, että minun seurakunnassani täyttyvät kaikki Israelia koskevat lupaukset"! Hän vastasikin, että "ei teidän asianne ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". (Apt. 1:7-8) Jeesus ei siis kieltänyt kysymyksen aihetta sinänsä, mutta suuntasi huomion tarkkojen aikojen sijasta tulevaan Pyhään Henkeen ja evankeliointityöhön.
Maailman ääriin on siis todistettava evankeliumia kunnes pakanoiden luku on tullut sisälle. Sitten on taas Israelin aika. 1948 tapahtuva Israelin itsenäistyminen oli yksi profeetallinen käänne kohti sitä aikaa, kun Herra alkaa toimimaan Israelin kansan kautta. Nyt Israel on kuitenkin kuten Ilmestyskirja (Ilm 11) kuvaa Jerusalemia: "hengellisesti Sodoma ja Egypti". Sen juutalaisuus on hajanaista niinkuin Jeesuksenkin aikana. Israelissa rehottaa suhteellisen vapaamielinen elämäntapa. Silti on huomattavissa Jumalan johdatusta ja valmistelua tulevaa varten. On nimittäin ihme, että etninen kansa, joka on ollut noin 1900 vuotta hajaannuksissa, voi säilyttää identiteettinsä ja tapansa ja vieläpä elvyttää kielensä! Mieti siis: Onko edellisiä asioita pidettävä vain historian satunnaisina oikkuina, vaan olisiko hyvä huomata ja tunnustaa, että Jumalalla on suunnitelmansa Israelia varten? Edellisestä huolimatta liian kiihkeää siionismia on kuitenkin tervettä välttää. Israel ei ole nykyhetkellä teoiltansa ja toimiltansa sen pyhempi kansa kuin mikään muukaan kansa. Kaikki perustuu Jumalan armonvalintaan. On syytä rukoilla, että kääntymys heidän oikean Messiaansa puoleen ja herätys tapahtuisi pian. Nyt homma on vielä pakanoilla hallussa. Elämme kuitenkin suurta luopumusta kirkkokunnissa, joka on myös ennustettu (2. Tess. 2) tulevan ennen antikristuksen aikaa. Pakanoiden aika on pian ohi.
Kertomus Raamatussa Ilmestyskirjassa jatkuu profeetallisesti lukuun 20. Kristus on rajaava Saatanan vallan minimaaliseksi sinetöiden tämän tyrmään, kun hän ottaa hallinnon pyhiensä kanssa. Tämä on mielestäni se tapa, jolla kyseinen luku tulkitaan raamatullisesti. Tässä hallinnossa hän mitä ilmeisimmin istuu Daavidin valtaistuimella Jerusalemissa. Mitä ilmeisimmin tänä aikana toteutuvat Israelillekin annetut suuret ja ihanat lupaukset. Moni VT:n kohta viittaa mahtavaan aikakauteen, joka ei voi olla tätä meidän elämämme aikaa, mutta ei myöskään sitä iankaikkista elämää, jossa kuolema ja tottelemattomuus on lopullisesti poissa. On muitakin syitä edellyttää erilaista maailmanaikaa ennen iankaikkista täyttymystä. Kristus lupaa ilm. luvussa 2, jossa hän kehottaa pyhiä kestämään loppuun saakka, että hän antaisi heidänkin istua valtaistuimella ja hallita rautaisella valtikalla. (Ilm. 2:26-27). Tällainen valta EI kuulu meille nyt. (Kenties katolinen kirkko, on käsittänyt tämän vakavasti väärin ottaen huomioon sen ajoittaisen historian) Nyt olemme kuninkaallinen papisto ja pyhä heimo, mutta hallinta ei kuulu meidän maailmanaikaan, se kuuluu tulevaan kuten Ilm. 5:10 näyttäisi viittaavan. Sen sijaan iankaikkisessa valtakunnassa ei ole enää mitään kipua tai kuolemaa tai tottelemattomuutta. Sen sijaan tuhatvuotisessa valtakunnassa tämä näyttäisi olevan mahdollista. (Sakarja 14)
Vaikka 1000 vuotta lopulta päättyykin ja tulee Saatanan viimeinen hyökkäys ja sen myötä tämän tuho ja tuomio, ei se tarkoita Kristuksen vallan loppumista tai vesitä ajatusta ikuisesta valtakunnasta. Silloin kaikki asetetaan täydellisesti kohdalleen kun Jumala luo uudet taivaat ja maan ja tuo Uuden Jerusalemin maan päälle. Tämän kanssa pitää yhtä 1. korinttolaiskirjeen kohta luvussa 15: "Kristuksen pitää näet hallita siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema." (1. Kor. 15:25-26)
Kristuksen tulemuksen ja tuomioiden todellisuus kertoo meille, että kaikkeen epäoikeudenmukaisuuteen ja vääryyteen tulee ratkaisu ja oikeus tulee tapahtumaan. Jumalan oikeudenmukainen rangaistus ihmisten synnistä langetettiin Kristuksen kärsivän lihan päälle. Kannettuaan synnit ja voitettuaan kuoleman, on Isä nostanut hänet taivaalliseen kuninkaan ja tuomarin virkaan. Mikään keplottelu ei auta valkealla hevosella tulevan tuomarin edessä. Kannattaa olla Hänen puolellaan, ei häntä vastaan. Hän kutsuu nyt rakkaudella Sinua. Älä torju Kristusta!
Kristuksen kumpaakaan luontoa, jumalallista ja inhimillistä ei tule unohtaa. Hän on nöyrä ja lempeä, joka tuli ihmiseksi meidän joukkoon palvelemaan ja osoittamaan suurinta mahdollista rakkautta antamalla henkensä. Hän on myös valtias ja tuomari, joka oikeudenmukaisesti tuomitsee ne, joille Hänen tiensä ja totuutensa ja elämänsä ei kelpaa. Kumpaakaan ei saa unohtaa, sillä Raamattu ilmoittaa meille selkeästi Kristuksen luonteesta.
Yksi mielenkiintoinen seikka on, että Ilm. 19 luvun mukaan Jeesuksella on myös nimi jota emme vielä tiedä, mutta Hän tietysti itse tietää. Nimi liittyy Raamatun kulttuurissa aina myös johonkin keskeiseen ominaisuuteen tai ulottuvuuteen. On ihmeellistä ajatella, että rakas Herramme ehkä paljastaa meille jonkin uuden puolen itsestään aikanaan kun olemme Hänen luonaan.
