Karismaattinen saarnamies myöntää olleensa väärässä

 Nostan hattua Leo Mellerille! Harva kristitty saarnamies erityisesti karismaattisissa piireissä myöntää olleensa väärässä tai opettaneensa väärin. Meller tekee Radio Dein haastattelussa tiliä amerikkalaisen kristillisyyden vaikuttamista ylilyönneistä ja sisäisen visionsa ohjaamista sielullisista profetioista tai Sanan tulkinnasta. (Katkelmia haastattelusta Seurakuntalainen.fi artikkelissa.) Mellerillä on ollut aikanaan epäilemättä hurskas ajatus täyttää Suomen maassa vallinnutta tyhjiötä, sillä suurin ja näkyvin kristillinen yhteisö ev.lut. kirkko ei juuri avaa Raamatun profeetallista sanaa. Ja monesti silloin kun joku pastori yrittää avata jotakin, se on korkeintaan ympäripyöreetä tutkiskelua, joka ampuu mystistä usvaa kirkkaan Raamatun profetian tilalle. Sitten ovat vapaatsuunnat, joissa moni puhuu mielellään lopunajoista, mutta käytännössä tulkinnat ovat usein omien liikkeiden käsityksien Pyhän Hengen sateiden tai herätysten korostusten, menestysteologian ja sielullisten nykyajan profeettojen ajatusten hapattamia. Raamattu ei kuitenkaan anna meille näkymiä "toisesta helluntaista" vaan suuresta luopumuksesta ennen antikristuksen aikaa. (2. Tess. 2).

Mellerin omintakeinen lisä edelliseen oli vielä kaiken mahdollisen alkaen 70-luvun öljykriisistä ja päättyen Trumpin presidenttiyteen kaiken kytkeminen omien visioiden perusteella Raamatun profeetalliseen jatkumoon. Amerikkalaisen esikuvansa Hal Lindseyn vanavedessä Meller ennusti Jeesuksen takaisintuloa vuonna 1988, koska Israelin itsenäistymisestä 1948 oli kulunut neljäkymmentä vuotta. Myöhemmin ennustus siirtyi vuoteen 2018. Ei toteutunut ei...

Meller tekee täysin oikein tiliä myös menestysteologiastaan. Muistaakseni hän suosi melko ankaraakin opetusta kymmenyksistä. Lompakko myös lihoi enemmän kuin arkkipiispalla. Raha oli ja on menestysteologiassa merkki Jumalan suosiosta. Sellaiset nykyajan väärät profeetat kuten Patmoksenkin joskus Suomeen kutsuma Benny Hinn omistavat jopa yksityiskoneen. Nyt tiliä tehdessään toivon, että Meller vaikuttaisi myös Kuvan ja Sanan verkkokauppaan, sillä seurauksella, että sieltä lentäisivät mäkeen esim. Joyce Meyerin menestysteologiset opukset, joita sivut kaupittelevat kävijälle ensimmäisten joukossa. Mainitsemassani kirjakaupassa on paljon hyvää, mutta joskus on vaarana, että”pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan”. Menestysteologia ja äärikarismaattisuus ovat vakavia eksytyksiä ja ne jäävät ehkä perusluterilaisilta huomaamatta, koska taistelu isossa kirkossa on enemmän liberaaliteologian jäätävää alihengellisyyttä vastaan kuin ylihengellisyyden polttavaa tulta vastaan. Vapaissa suunnissa tilanne on kuitenkin toinen. Lisäksi kulttuurisota ja politisoituminen vaikuttavat klusteroitumiseen tai ryhmäytymiseen ja ”kavereiden saantiin”. Moni kansalliskonservatiivi (kuten Patmoksen Juha Ahvio) on omaksunut oikeistolaisia näkemyksiä. Siksi kovasti ollaan kristisoimassa mm. maahanmuuttoa, kehitysapua ja vapautuksen teologiaa, mutta mm. menestysteologiaa ja äärioikeistoa katsotaan sormien läpi. Näin ei saa olla!

Miksi kirjoitan pidempään on se, että Mellerillä on vaikutuksensa minun historiassani. Mellerin persoonallinen ja hypnoottinen ääni kaikui stereoistamme usein siinä vuosien 2005-2006 paikkeilla. Tuona aikana ennen rippikoulu-ikää minulla oli vaihe jolloin kiinnostuin valtavasti lopunajoista osittain Mellerinkin mielenkiintoisten puheiden myötä. Pohdin pedon merkkiä, kolmatta temppeliä, ylöstempausta, Israelia ja googin ja harmageddonin sotia . En toki teinipoikana osannut kovin hyvin koetella näkemyksiä, koska ei kirkon papit olleet sellaisista puhuneet. Vasta myöhemmin aikuisempana tajusin, mistä lähteistä Mellerin opetukset koostuivat. Näin jälkikäteen ajateltuna niissä oli paljon hyvää niiltä osin, jotka avasivat puhtaasti Raamattua kirjaimelliselta pohjalta. Mutta seassa oli myös liikaa muuta sielullista. Myös omat luterilaiset, mutta muuten sielultaan yhteiskristilliset (kuten minäkin) ja uskovat vanhempani kyllästyivät ja alkoivat kriittisemmin suhtautumaan esim. Radio Dein "Maan ja taivaan väliltä ohjelman antiin - siis niihin joissa Meller oli äänessä. Myöhemmin saatuani enemmän "kaikkea epätervettä amerikkalaista" välttävää ruisleivänomaista luterilaista opetusta, omaksuin enemmän muita tärkeitä perusasioita ja lopunajat jäivät pois mielestä ja palasivat vasta uskoni merkittävän uudistumisen hetkellä syksyllä 2019. Päädyin myös kolme vuotta sitten koettelemaan sitäkin koulukuntaa, jota Meller kannatti ja kannattaa (pois lukien menestysteologian eksymykset ja sisäiset toteutumattomat visiot). Kristityn tulee kaiken koetella Jumalan Sanalla ja kieltää itsensä ja alistaa kaikki "ismit" ja "logiat" ja maailman äänet Jumalan Sanan kuuliaisuuteen. Pidetään se mikä on hyvää ja mikä avaa Raamattua ja annetaan Raamatun selittää itse itseään.

Meller on palannut Raamattuun ja katuu monia ylilyöntejään ja suree sitä, että arkistot ovat pullollaan hänen vanhoja puheitaan. Oppikaamme tästä! Tarkkaillaan sanojamme, ovatko ne Jumalalta. On vartioitava puheitamme ja kirjoituksiamme, jotta emme joutuisi myöhemmin katumaan. Netistä ja arkistoista ei vain kaikkea saa pois.

"Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskuilla suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!" (Jaak. 3:5)

Yrittäkäämme sanoillamme välittää Jumalan pyhyyttä, totuutta ja rakkautta Kristuksessa!

Herra, aseta vartija suulleni, pane vartio huulteni portille. (Ps. 141: 3)

Kuninkaalliset hautajaiset ja vielä suuremmat juhlat

Kristillistä uskoa puolustanut velvollisuudentuntoinen Kuningatar Elisabet II haudattiin vähän aikaa sitten (Tämän kirjoituksen julkaisusta eilen 20.9.2022. Julkaisin kyseisenä iltana tekstin facebook-seinälläni). Rauha hänelle! On ollut koskettavaa nähdä Hänen tärkeytensä Kansainyhteisön ihmisille. Vielä hienompaa on, että kuningatar oli valinnut erittäin puhuttelevat tekstit hautajaisiinsa. Raamatun sana ei tyhjänä palaa (Jes. 55:11). Puoli maapalloa kuuli juuri evankeliumin ja väkevää tekstiä viimeisistä tapahtumista ja Kristuksen ylösnousemuksesta kuninkuudesta ja voitosta kaikkien maailman valtojen yli ja näkymiä iankaikkisuuteen.

Kokonaisuus oli myös näyttävä niin visuaalisesti kuin auditiivisesti. Hautajaistapahtuma kokosi ennennäkemättömän määrän maailman johtajia Westminster Abbeyn katedraaliin. Protokolla oli tarkkaa. Toteuttajat olivat huipppuluokan ammattilaisia mm. sotilaissa ja soittajissa. Myös kallista materiaalia oli liikkeellä. Mittaamattoman arvokas kruunu säihkyi arkun päällä.

Tapahtuma kaikessa loistossaan kalpenee kuitenkin erään toisen rinnalla, joka on vielä tulossa. Kun kaikki – koko maailma - on tehty uusiksi, tapahtuu juhlat, joihin myös saapuvat maailman kalleudet ja loisto.

”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, ja Karitsa. Kaupunki ei tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. Kansat vaeltavat sen valossa, ja maan kuninkaat tuovat sinne loistonsa. Sen portteja ei suljeta päivällä, ja yötä siellä ei ole. Sinne tuodaan kansojen loisto ja kalleudet. Eikä sinne pääse mitään epäpyhää, ei ketään iljettävyyksien tekijää eikä valehtelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan. ” (Ilm. 21:22-27)

Ero tänään tapahtuviin megahautajaisiin on merkittävä. Silloin ei tulla katedraaliin tai muuhunkaan temppeliin. Jumalan ei tarvitse rajata Kaikkivaltiasta ja Pyhää läsnäoloaan enää yhteen paikkaan. Pyhä Uusi Jerusalem ja koko Uusi maailma on yhtä kaikkein pyhintä. Sitä symboloinee kaupungin kuutionmuotoiset mitat. Toki tässäkään ajassa Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Jeesuksen uhrikuoleman myötä temppelin väliverho repesi. Jumala asuu uskovissa, jotka yhdessä liittyvät elävinä kivinä Pyhäksi temppeliksi. Ihmisyksilöäkin Raamattu kutsuu Pyhän Hengen temppeliksi. Jumalan kirkkaus koko Pyhyydessään ja ihanuudessaan on kuitenkin rajattu tässä ajassa.

Uudessa Jerusalemissa ei tarvitse myöskään toivoa hyvää säätä tai jonottaa. Jumalan kirkkaus kattaa koko maailman niin fyysisesti kuin hengellisesti. Karitsa on lamppuna. Herramme Jeesus Kristus on maailman valo jo nyt, mutta myös ikuisesti.

Jakeissa mainitaan myös vaeltavat kansat ja maan kuninkaat. Kyseessä ei ole enää kurjuutta ja epävarmuutta käsittelevät kansainvaellukset vaan iankaikkisuudessa tapahtuvaa riemukasta pyhän Jumalan valossa vaeltamista. Kaikki kulttuurillinen loisto tehdään Jumalan kunniaksi. Kulttuurien ja taiteiden loistot ja kalleudet eivät ole enää epäjumalia vaan ne heijastavat ikuisesti Jumalan kunniaa. Kulta ja timantit eivät ole enää siirtomaiden selkärangasta otettuja, vaan Jumalan kunniaa heijastavia kauniita asioita, joiden alkuperäinen luomistarkoitus täyttyy. Ihminen ei näet enää voi langeta palvomaan luotua vaan Hän kiittää aina Luojaansa.

Kansat kuuluvat (huomaa monikko. Kreikaksi ”ethnos”) kuuluvat edelleen Jumalan rikkaaseen luomistyöhön. On tietenkin yksi Jumalan kansa siinä merkityksessä, että kaikki ovat Kristuksessa yhtä. Mutta samalla Jumalan luomistyön rakenteet pidetään yllä ikuisuudessakin. Etniset kauneuden vivahteet julistavat Jumalan moninaista kunniaa. Se pitäisi tässäkin ajassa muistaa kun kuuntelemme ja katselemme muiden kansojen uskovien jumalanpalveluksia tai muita kokoontumisia.

Lontoon katedraaliin tuli monenlaisia ihmisiä, paljon ns. eliittivieraita. Joukossa oli epäilemättä Jumalaa pelkääviä sydämen uskovia, sitten myös tapakristittyjä ja myös avoimesti tai salaisesti Jumalaa halveksivia tai kristinuskoa melko vähän tuntevia pakanoita. Sen sijaan Uuteen Jerusalemiin ei tule ketään iljettävyyksien tekijää vaan ne, jotka on puhdistettu Kristuksen pyhällä verellä ja kirkastettu Hänen tulemuksessaan. Eli luonnostamme olemme kaikki ”iljettävyyksien tekijöitä”, mutta Kristukseen turvautuva ja Häneen kastettu on puettu Kristuksen puhtaudella. Tässä ajassa on siis ilo kun evankeliumin sana kuuluu monille. Tänään oli sellainen ilonaihe. Sana on se, jonka kautta Jumala näet synnyttää pelastavaa uskoa.

Ja merkittävä juttu: Uuden Maailman kuninkaita ovat Kristus ja Isä Jumala yhdessä pyhiensä kanssa. (Ilm. 22:5) Kristus on uusi Aadam, joka teki sen missä Aadam ja hänen kaikki jälkeläisensä epäonnistuivat. Aadamin tehtävä oli näet hallita ja pitää huolta aineellisesta maailmasta. Kristus synnittömänä poistaa kaiken synnin tuoman kirouksen maasta ja vihollisista vimeisenä kukistetaan kuolema. (Luettiin hautajaisissa! 1. Kor. 15:26) Siksi Kristus on maailman oikeutettu kuningas, ja hänessä syntisetkin ihmiset saavat takaisin menettämänsä aseman Jumalan luoman maan tilanhoitajina, jotka eivät enää joudu taistelemaan kirotun maan kanssa, joka vielä nyt lopunaikoina huokailee entistäkin kovemmin. Tarkoitetaanko muuten maailman kuninkaina jakeessa ilm. 21:24 kaikkia pyhiä? Sitä en mene sanomaan varmaksi. On selvää kuitenkin, että kaikki pyhät hallitsevat ja hoitavat asioita täydellisesti Jumalan tahdon mukaisesti ilman syntiä.

Iankaikkisissa juhlissa ei haudata enää ketään. Maailman kuninkaiden ei tarvitse tulla hautajaisiiin kumartamaan arkkua ja kuollutta, vaan juhlimaan ja palvomaan iäti elävää Karitsaa, Kristusta sekä Isää Jumalaa. Toivottavasti näemme siellä niin Ison-Britannian ja Kansainyhteisön kuningattaren kuin Sinutkin! 

Lihallisuutta ja hajaannusta vastaan (Osa 5)

 

Voisiko yhteinen koettelemus lähentää kaikkia uskovia?

Tiedän uskonvainojen olevan kasvavaa todellisuutta myös länsimaissa. Näin Raamatun selkeä profetia meille kertoo. Kaikki kansat joutuvat tulemaan vihatuiksi Jeesuksen nimen tähden. Tiedän tämän ja olen siihen henkillökohtaisesti valmis. Kyllä minulla huoliakin on, olen näet ihminen. Tottakai haluan erityisesti läheisteni säästyvän raskailta asioilta. Toki luotan Jumalaan, joka on luvannut, ettei mikään koetus tulisi ylivoimaiseksi. Tiedän toki, että Pietari pitää kristittynä kärsimistä iloittavana asiana. (1. Piet. 4:13-14) Jeesuksen ja apostolien liittäessä vainot hyvin luonnollisena osana kristityn elämään, olen itse asennoitunut siihen, että otan vastaan sen ajan mikä meille annetaan. Toisaalta odotan erittäin innokkaasti rakkaan Jeesuksemme paluuta kirkkaudessaan tutkien samalla aktiivisesti aikain merkkejä. Kasvavat vainot maailmalla, tyrannian nousu, Israel, ympäristökatastrofit ja yleinen laittomuus (vain muutamia mainitakseni) ovat vahvoja merkkejä tämän maailmanajan loppumisen läheisyydestä, joten tämäkin nostattakoon kaikkien uskovien rohkeutta. Meitä näet kehotetaan itse Jeesuksen toimesta nostamaan päämme, kun nämä tapahtumat alkavat. Siitä tiedämme, että vapautuksemme on lähellä. (Luuk. 21:28)

Näen niin todellisena asiantilana sen, että ilmapiiri länsimaissa on muuttumassa todelliselle Raamatulliselle kristillisyydelle todella myrkylliseksi, aivan nyt koko ajan silmiemme edessä. Ei tule ajatella heti mielikuvia muinaisesta Roomasta, jossa kristittyjä heitettiin leijonien eteen. Mahdollista läitulevaisuuden vainoa voi olla tiettyjen käsitysten julistaminen laittomiksi seurakunnissa sakkojen ja vankeuden uhalla, vainoa on tuttaviemme ja naapuriemme mahdolliset vihamieliset asenteet ja siitä seuraavat ilmiantamistoimet, jotka kovenevat raamatullisen kristillisyyden ja yleisen mielipiteen loitonnettua toisistaan niin paljon, että edellinen leimataan laittomaksi ääriajatteluksi. Jeesus ei ole luvannut seuraajilleen vainoista vapaata elämää. Päinvastoin, Herra joutui aikansa yhteiskunnan ja uskonnollisen eliitin vainoamaksi. Hänen todellisten seuraajiensa tie ei ole erilainen kuin Herransa. Jos maailma tykkää meistä, sitten olisi oltava huolissaan.

Uskon, että tulevaisuudessa tietyt kirkkokunnat, erityisesti isot instituutiot, jatkavat olemassaoloaan mukautuen ympäröivään antikristillistyvään yhteiskuntaan. Uskon näin tapahtuvan, vaikka toivon asioiden olevan toisin. Toki olisi kaiken tulevan kannalta helpompaa, että esim. koko ev. lut, kirkko seisoisi yhdessä rintamassa turvaten Herraan eikä yhä vihamielisempään yhteiskuntaan. Nyt kehitys vaikuttaa menevän toiseen suuntaan. Tämä kehitys johtaa vähitellen porttokirkko järjestelmään. 

Sen sijaan uskollisille Jeesuksen seuraajille koittaa inhimillisellä mittarilla raskaat ajat. Raskaissa ajoissa voi olla kuitenkin suuri siunaus. Jumala näet toimii heikkouden keskellä, heikkojen kautta. Kun seurakunta on inhimillisesti heikko, tule Jumalan voima näkyviin.   Tavallaan nimikristillisyyden aika tulee olemaan siinä mielessä ohi, sillä uskollisissa seurakunnissa eivät viivy enää sellaiset, jotka käyvät niissä perinteiden tai tapojen vuoksi. Painostuksessa kestävät vain ne, joiden sydän on ollut Jumalan sanalle sitä kylväjävertauksen hyvää maata.(Matt. 13) Uskon myös vainojen aikana keskinäisen rakkauden ja toisen asian ajamisen tärkeyden nousevan esille, kun tukea ei tule enää yhteiskunnalta samalla tavalla. Yhteiskunnan muuttuessa vihamieliseksi, tulee tuki uskon siskoilta ja veljiltä, seurakunnalta ja ennen kaikkea hyvin läheiseksi tulleelta Taivaalliselta Isältä. Uskon, että tässä tilanteessa Jumalan johtamana hajaannus uudestisyntyneiden kesken vähenee ja seurakunta yhdistyy keskinäisessä rakkaudessa kohti raamatullista mallia eli Yksi lauma ja Yksi Paimen. Jo nyt pitkään vainottujen sisarten ja veljien tilanteesta maailmalla on tihkunut sellaisia merkkejä, että Jumala on todella läsnä ja vahva ja voimallinen tuki inhimillisen heikkouden keskellä. Sitä Raamattukin lupaa. Vainotussakin seurakunnassa on toki edelleen syntisiä ihmisiä. En maalaile sellaisia pilvilinnoja, että kaikki vapaiden suuntien tai vanhojen kirkkojen ja luterilaisten väliset oppierimielisyydet vain katoavat, vaikka sitä sydämestäni toivonkin. Uskon kuitenkin, että vainot lisäävät keskinäistä rakkautta..

Olen tietoinen siitä, että jotkut saarnaajat, jotka toimivat ns. freelancereina kirkkokunnan ulkopuolella ja jotka myös surevat itseni tavoin hajaannusta, yrittävät saada uskovia jättämään rekisteröidyt yhdyskunnat ja palaamaan ns. alkuseurakunnan malliin. Näen kuitenkin tässä ongelmia enkä vähiten siksi, että emme tiedä läheskään kaikkea alkuseurakuntien malleista. Ensinnäkin, jos esim. kuvitteellisesti minä, tämän blogin kirjoittaja, alkaisin aktiivisesti toimimaan seurakuntien ulkopuolella, olisin itse ikäänkuin lahkolainen. Tällaisessa toiminnassa on vaarana lipsua lihallisuuden puolelle. Lahkoissa on aina se vaara, että opetukselliset juuret katkeavat, ja jäädään ns. omaan pussiin oman tulkinnan ja sydämen äänen varaan. Tällöin on myös vaarana henkilökeskeisyys. Itse kehottaisin itse kutakin pysymään siinä kirkkokunnassa tai seurakunnassa, missä on tällä hetkellä, ja vaikuttamaan Hengessä ja rukouksissa sen yhteisön parhaaksi vielä kun voi. Toki ymmärrän niitä, jotka eroavat luopuneemmista yhteisöistä. Heitäkin kehotan liittymään johonkin muuhun yhteisöön, koska uskominen on vaikeaa ilman yhteyttä seurakuntaan. Kehotan myös vaalimaan hyviä veljellisiä suhteita niihin sydämen uskoviin, jotka palvelevat samaa Herraa, mutta kuuluvat toiseen kirkkokuntaan. Jos olet varma heidän olevan väärässä jostakin asiasta tai tulkinnasta, voit rukoilla Herralta viisautta heille ja itsellesi, (koska voit olla itsekin väärässä). Älä kuitenkaan kiinnitä sydäntäsi lopullisesti siihen rekisteröityneeseen seurakuntaan, jossa olet. Itse Jumalan todellista seurakuntaa sinun ei tarvitse koskaan jättää.

Jumala, joka ohjaa historian kulkua voi sallia tilanteen kärjistyvän siihen pisteeseen, jolloin Hyvän paimenen ääni vaiennetaan kokonaan rekisteröityneistä yhdyskunnista. Milloin tämä tapahtuu täällä hyvinvoivassa lännessä, en tiedä. Omana syntymävuonnani kolmekymmentä vuotta sitten ja oikeastaan vielä kymmenenkin vuotta sitten olisi ollut kaukainen paha uni, että joku saisi syytteet Raamatun tekstien vuoksi. Nyt se on todellisuutta. Kukaan ei olisi vielä kuvitellutkaan, että ihmisiä aletaan erottelemaan henkilökohtaisten terveystietojen perusteella. Tiedän toki, että passeja ei vielä sovelleta tätä kirjoittaessa seurakunnissa. Sellaisia ajatuksia on jo väläytelty kuitenkin. Viimeisen parin vuoden aikana trendi on valitettavasti ollut siihen suuntaan, että utopialta ja jopa harhaiselta salaliittoteorialta kuulostava asia tulee kuin tuleekin todelliseksi muutaman kuukauden viiveellä. Jäämme odottamaan ja vastustamme haitallista kehitystä rakkauden hengessä ja totuudessa.

Kun raamatullinen kristillisyys julistetaan aikanaan laittomaksi, on mentävä ns. maan alle. Silloinen seurakunnallinen muutos ei ole näin lihan teko, vaan Jumalan sallima muutos. Se voi olla myös ns. jumalallinen uskonpuhdistus kun ahdistuksien keskellä kestää vain se, mikä on oikeasti tärkeää seurakunnassa. Jumala on luvannut, että Hänen seurakuntaa eivät tuonelan portit voita. Jumala on tehnyt selväksi, että seurakunta on pelastettujen yhteisö ja pysyy maan päällä siihen asti, että Herra tempaa omansa oikeaksi katsomallaan hetkellä itseään vastaan tuuliin ja pilviin. Annetaan Herran olla myös seurakunnallisten muutosten Herra, eikä hätiköidä lihassa, jolloin pahimmillaan lahkoudumme entistäkin pahemmin.

Hairahtuminen ja erehtyminen eivät kuitenkaan vie meiltä pelastusta, etenkään kun pidämme itsemme nöyrällä tunnolla Jumalan edessä lyhyin tilivälein lihallisuuttamme katuen ja sitä vastaan taistellen. Pidempiaikainen lihallinen toiminta ilman katumusta murehduttaa kovasti Jumalan Henkeä. (Ef. 4:31) Ikävä asia lihallisessa käytöksessä on tietenkin se, että haitta tulee myös niille lähimmäisille, joille meidän uskovien pitäisi todistaa keskinäisellä rakkaudellamme olevamme Jeesuksen opetuslapsia. Nähdessään uskovissa kiistaa ja eripuraa saattaa joku jumalaton todeta, että ”eipä Jeesus taida mikään hyvä tyyppi olla kun sen seuraajatkin ovat tuollaisia”.

Oma rukoukseni on, että todellisten uskovien keskinäinen rakkaus lisääntyisi. Nyt näyttää välillä melko surkealta koronan, rokotteen ja passin repiessä raastavalla tavalla ihmisiä erilleen. Ehkä keskinäisestä rakkaudesta olisi syytä tehdä kestorukousaihe. Ehkä silloin asiaa mielessä pitäen, itse kukin saisi omaan toimintaansa juurrutettua rakkaudellisen asenteen koskien sekä Jumalan Sanan Totuutta että lähimmäistä, kumpaakaan unohtamatta. Näin olisi paljon parempi odotella Herraa, joka tulee todella pian!

Lihallisuutta ja hajaannusta vastaan (Osa 4)

 

Korona ja rokote 

Väliotsikko "korona ja rokote" ansaitsee erillisen käsittelyn, jotta kirjoitukseni osat eivät venyisi liikaa miellyttävän luettavuuden kannalta. Korona ja sen torjunta hallitsevat tällä hetkellä mediamme tiedotusta. Asia on hyvin ajankohtainen, elämäämme valtavasti koskeva ja monia tunteita ja mielipiteitä herättävä.

En ole pandemia-asiantuntija tai virologi. Se ei kuitenkaan ole syy olla ottamatta jonkinlaista kantaa. Jokainen ihminen joutuu tavalla tai toisella ottamaan kantaa rokotteeseen päättäessään sen ottamisesta tai ottamatta jättämisestä. Jokainen joutuu tekemisiin ehkä myös rokotepassin kanssa, erityisesti jos sitä laajennetaan (niinkuin nyt puhutaan). Kriittistä ajattelua ei tule ulkoistaa viranomaisille tai tietyn alan experteille. Muidenkin alojen asiantuntijat ja valveutuneet maallikotkin pystyvät tutkimaan tietolähteiden argumentteja, johdonmukaisuutta ja realismia sekä selvittämään toimijoiden välisiä keskinäisriippuvuuksia (mm. rahoituskuvioita, yhtiöiden toiminnan eettisyyttä ja historiaa) ja alan oikeiden asiantuntijoiden edellytyksiä tuottaa luotettavaa tietoa. Tiedostaen tämän, olen somessa jonkin verran jakanut linkkejä, jotka sisältävät kriittisiä puheenvuoroja liittyen koronapasseihin ja lasten sekä nuorten rokottamiseen. Syynä se, että näen niissä huolestuttavaa yhteiskunnallista kehitystä ja epäeettistä toimintaa.  

Kristittyjen jakautuminen

Surullinen asiantila on se, että erityisesti rokote vaikuttaa jakavan kristittyjä harmillisen paljon. Tässä asiassa ajattelun jakaantuminen voisi hyvälläkin tavalla tapahtua mielipiteiden ja asioiden keskinäisenä keskusteluna, mutta ei hengellisenä jakautumisena, jota ikävä kyllä tapahtuu. Jopa asian ylihengellistämisestä on havaittavissa kristittyjen keskuudessa. Tämän blogiosan teemoja miettiessäni syksyllä 2021 velloi konservatiivisten kristittyjen parissa harmillinen kohu siitä, kun Tapio Puolimatkan blogikirjoitus: "Rokotepassilla kohti digitaalista diktatuuria" sensuroitiin suhteellisen konservatiiviseksi profiloituneesta Seurakuntalainen verkkolehdestä. Seurakuntalaisen edustajat perustelivat tätä sillä, että Puolimatka julkaisi vaarallista valhetietoa. Sensuuri on aina ongelma eikä mielestäni kristillisen median tulisi tehdä sellaista. Seurakuntalainen teki virheen - siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sensuuri estää asioiden ja näkemysten keskinäistä keskustelua ja tieteellistä vuoropuhelua sekä sillä on ikävä kaiku historiasta.

Mutta ongelma josta ei puhuta paljon, näkyy aihetta käsittelevissä kannanotoissa, joita on tullut monien kristittyjen keskuudesta. On nimittäin ikävää, että Raamattua kunnioittavien kristittyjen keskuuteen on muodostumassa jakolinjoja. Se on aistittavissa sosiaalisessa mediassa, jossa asiat tuppaavat kärjistymään.  On ääniä, jotka tämän perusteella alkoivat boikotoimaan Seurakuntalainen- lehteä, julistivat lehden olevan "vihollisen asialla" tai kutsuivat toimitusta ja valtavirta lääketieteeseen uskovia "valekristityiksi." Monella muullakin tavalla olen tietyillä seinillä tai foorumeilla huomannut hyvin tuomitsevia asenteita toisinajattelevia kohtaan. Asenteita ja kovaa kielenkäyttöä olen havainnut tasapuolisesti sekä rokotekriittisiltä että sen kannattajilta. En voi ymmärtää, purra ja niellä näin jyrkkää asennetta, edes hyvällä tahdollakaan. Emme näet todellakaan puhu mistään pelastuskysymyksistä. 

Edellinen on vain yksi esimerkki - vain pisara meressä siinä - kuinka pahasti ja tulehtuneella tavalla rokote-aihe jakaa väkeä niin kristittyjen kuin ei-kristittyjen parissa.

Jakolinjan analyysia ja havaintoja

Mikä tässä piikissä kiikastaa sitten? Miksi tämä asia luo kiilaa Raamattuun pitäytyvien uskollisten kristittyjen välille? Yritän hiukan analysoida. Argumentteja lukiessani, en sinänsä ylläty, että monet liberaalimmat seurakuntien vaikuttajat antavat varauksettoman tuen rokottautumiselle ja jopa passille. Yleensä liberaalissa ajattelussa tieteen valtavirta ja yhteiskunnan valtavirta määrittävät eniten yksilön ja yhteisön suuntaa. Liberaali ajattelu on tehnyt selityksillään melko tyhjäksi Raamatun arvovallan. Asioista perustellaan yleensä yhteiskunnallisesti yhteisellä hyvällä. Liberaalimpi ajattelu on altis yleiselle mielipiteelle. Yleistä mielipidettä taas säätelevät isoimmat tiedotusvälineet. Tiedotusvälineiden taustalla puolestaan vaikuttavat tietyt agendat ja intsessit. Poikkeuksena tietysti voi liberaaleissakin olla uushenkisyyteen taipuvaisia, joista jotkut suuntaukset ovat vanhastaan epäterveellä tavalla kaikkia rokotteita vastaan

Konservatiivikristityt sitoutuvat yleensä ymmärtämään Raamatun mahdollisimman kirjaimellisesti erityisesti protestanttien keskuudessa. Konservatiiveissa on havaittavissa suhteessa Koronaan ja rokotteeseen kaksi suhtautumistapaa. Laitan tässä kirjoituksessa suhtautumistavat nippuun kuvailemalla lyhyesti "Kristitty A:ta ja Kristitty B:tä." Kyseessä ovat siis kaksi kuvitteellista henkilöä, jotka molemmat pitävät Raamattua Jumalan Sanana ja ovat uudestisyntyneitä sydämen kristittyjä, jotka rakastavat Jumalaa ja lähimmäistä. He edustavat hyvin erilaista ajattelua koskien koronaa, rokotetta ja passia.

Kristitty A otti vakavasti koronan kun siitä alkoi kuulumaan uutisia. Hän varautui pahaan pandemiaan. Hän otti suojaustoimet vakavasti. Vältti tapaamasta iäkkäitä vanhempiaan ja muita hauraampia sukulaisiaan vedoten lähimmäisenrakkauteen. Harvoilla käynneillä hän käytti maskia ja piti turvaväliä. Maski on hänellä mukana kaikissa julkisissa sisätiloissa. Esivalta on Jumalan asettama ja sille tulee olla uskollinen vähässä ja paljossa. Rokotusten tullessa nopeasti A iloitsi suuresti, ja kiitti Jumalaa rukouksissaan, joka oli antanut tieteentekijöille niin suurta viisautta, että apu tulisi äkkiä. A-tyyppi ei voi ymmärtää noussutta rokotevastaisuutta. Hän ihmetteli miten marginaalinen, salaliittoihin taipuvainen ja epärationaalinen rokotevastaisten joukko kasvoi juuri nyt kun olisi tosi kyseessä ja elintärkeää saada kaikki piikille. 

Usko rokotteeseen nousee A:n uskosta tieteeseen ja sen valtavirtaan. A näki, että tiede oli kristinuskon hyvää hedelmää ja näin välillisesti toimi Jumalan kätenä parantamaan ihmisten elämänlaatua. Rokotteiden historia oli hänestä suurta Jumalan armoa, olihan sillä saatu mm. isorokko hävitettyä historian saatossa kokonaan. A uskoi, että tieteellä oli tiukat seulat tiedon saamisessa ja uskoi, että valtavirralla oli paras totuus hallussaan, sillä se perustui vertaisarviointiin.  Hän uskoi kuitenkin länsimaisen tieteen etiikkaan ja moraalisiin pelisääntöihin eikä uskonut puheita korruptiosta. Tieteen kentältä tulisi paras tieto. Pandemia tilanne oli uudenlainen, siksi viestintä välillä oli syystäkin sekavaa ja ristiriitaista. A uskoi psykologiseen selitykseen, että vaihtoehtoisia näkemyksiä esillä pitävät yrittivät salaliitoillaan selittää hämmentävien, traagistenkin ja tuntemattomien sattumusten summaa omilla kuvitteellisilla selityksillään. A ei uskonut kaiken olevan sattuman oikkua, mutta uskoi, että maallista sektoria tuli ohjata järjellä. Eriryisesti tieteen oma regimentti oli järjen alue, ja järki oli Jumalan lahjaa ihmisille. A meni luottavasti piikeille ja ottaa kolmannen piikin ja tarvittaessa neljännenkin jos sitä tarjotaan.

A. alkoi ottaa selville uteliaisuudesta rokotevastaisten argumentteja. Hän havaitsi, että siellä osa edusti vaihtoehtolääketiedettä. Hän havaitsi myös, että jotkut uskonveljet ja sisaret olivat sosiaalisessa mediassa hurahtaneet vääriin äärikarismaattisiin ja jopa new age henkisiin profeettoihin, jotka tuomitsivat rokotteet kovin sanoin tappavana ja paholaisen inspiroimana aseena vähentääkseen maailman väkilukua. Tällaiset havainnot saivat A:n entistä enemmän vakuuttuneeksi, että rokotteen vastustaminen edusti nyt jos joku, sitä eksytystä. A:lla oli varovainen näkemys, että lopunajat olisivat lähellä, koska oli hän tietoinen monistakin merkeistä, jotka viittasivat siihen suuntaan. Hän oli kuitenkin varovainen, sillä hän halusi kovasti irtisanoutua mistään aika-arvioinneista lopunaikojen aikatauluja koskien. Hän oli tuohtunut kun jotkut äärimmäisimmät salaliittoihin uskovat myllyttivät puheita rokotteesta ja myöhemmin passista pedon merkkinä, väittivät maskeissa olevan matoja, testipuikoissa mitälie ja rokotteessa nanobotteja. Passin tultua kuvioihin ei A. ollut mitenkään innostunut ajatuksesta että se tulisi käyttöön, mutta piti perimmäisenä syynä siinäkin rokottamattomien typeryyttä. Olihan pandemia valtavirtaisen ja vastuullisen median mukaan muuttunut rokottamattomien pandemiaksi.

A: oli maltillinen lopunaikojen näkemyksissään. Hän ei uskonut rokotteen olevan mikään lopuajan eksytys. Jos joku piti eksytyksenä nähdä, niin sen vastustus. Hän uskoi, että tämä oli vastuutonta pelleilyä hengen ja terveyden kustannuksella. Oli pöyristyttävää kuunnella uskovien vähätteleviä salaliittopuheita koronasta tavallisena kausiflunssana, jota tilastomanipulaatiolla ja median salaliitolla muka oltaisi keinotekoisesti värkätty yleisvaaralliseksi pandemiaksi. A uskoi että rokotehaittoja oli, mutta näki, että niiden osuus oli vähäinen verrrattuna koronapandemian aiheuttamaan kärsimykseen. Hän ei uskonut rokotteen haitallisiin pitkäaikaisvaikutuksiin. Rokote oli tullut nopeasti, mutta se oli kuitenkin vastuullisen hyvin tutkittu ja näin ollen turvallinen.

A:lle terveys ja turvallisuus olivat tärkeämpiä kuin vapaus. Vapauttakin hän arvosti, mutta näki rokottamattomien olevan tulppana vapaudelle.

Kristitty B otti myös koronan vakavasti kun siitä alkoi kuulumaan uutisia ja kun sulut menivät maassa ensimmäistä kertaa päälle B ihmetteli muuttuneita poikkeus aikoja ja otti rajoitukset vakavasti. Tietoa asiasta oli vielä niukasti. Myöhemmin B alkoi tiedostamaan kuinka rokotteita hehkutettaessa keskustelu alkoi olla yksipuolista. Eriävää näkemystä edustaneet tutkijat eivät saaneet ääntään kuuluviin. Pari kaveriakin alkoi suosittelemaan muutamia sananvapautta puolustavia medioita. B alkoi huomaamaan kuinka yleinen koronanarratiivi oli hyvin puutteellinen ja epäilyttävä. Hän alkoi ottamaan selvää, luki pari ajankohtaista kirjaa ja rutkasti artikkeleita suomenkielisiltä ja myös kansainvälisiltä sivuilta. Hän kuunteli keskusteluja ja podcasteja asiasta.  Rokotusten alettua ja passinkäyttöönoton lähestyessä tämä vain kiihtyi. B luki lisää vaihtoehtomedioita ja tallensi hyviä linkkejjä, jolloin palapelin palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. B alkoi epäilemään, että pandemia on vain plandemia, kausiflunssa. Sen tuhoisuutta ja tappavutta oli vakasvasti liioiteltu pelkopropagandalla. Myös rokotetta vastustavien huippuasiantuntijoiden ja uusien datojen myötä erityisesti korkeasti rokotekattavista maista sai B:n entisestään uskomaan näkemykseensä: Korona oli suunniteltu juttu ja sitä käytettiin hyväksi luoda digitaalinen tyrannia ja maksimoimaan Ison rahan ja lääkeyhtiöiden voitot. B uskoi ei-riskiryhmään kuuluvana, että rokote olisi hänelle erityisesti tuntemattomat pitkäaikaisvaikutukset huomioiden paljon huonompi vaihtoehto kuin koronatartunta. B-noudatti jossain määrin maskisuosituksia niiden tultua voimaan , mutta jätti pian maskit kotiinsa tiedon lisääntyessä. B pitää maskeja orjuuden symbolina. Hän laittaa korkeintaan solidaarisuudesta maskin päälle mennessään terveyskeskukseen tai apteekkiin. Seurakuntaan mennessään hän haluaa olla ehdottomasti vain omilla kasvoilla. Häntä ärsyttää suunnattomasti  mm. ehtoollisen turvavälit ja pastoreiden maskit.

Entä tapahtumien näkemys Raamatun valossa? B-uskoo, että Danielin kirjassa kuvattu neljäs peto eli ilmestyskirjan peto olisi nousemassa. Siksi tätä vastaan olisi kamppailtava, koska silloin esivalta on muuttunut jo petovaltatyranniaksi.. Rokote ja passi ei ole B:n mielestä pedon merkki. B uskoo että pedon merkin tulemista edeltää antikristuksen ilmestyminen. B-näkee kuitenkin rokotteessa ja passissa esiasteita pedon merkille, jolloin ihmisten tottelevaisuutta valtiolle eri osa-alueilla hitaasti nostetaan kuin sammakkoa keittäen. B- ei pidä toisinajattelevia vale-kristittyinä , mutta suree A:n kaltaisten sinisilmäisyyttä koskien valtiovaltaa ja eliittiä. Paavalin roomalasikirjeen tottelevaisuuss esivallalle ei B:n tulkinnan mukaan tarjoita sitä, että valtion tukemaan lääketieteelliseen kokeeseen tulisi kristityn antaa ruumiinsa käyttöön. B-tyyppi ei suostu tuntemaan syyllisyyttä rokottamattomuudestaan. Hän on näet kuullut valtamediankin myöntävän, että rokote ei estä tartuttamasta muita. B uskoo, että jokaisen on tehtävä oma valintansa. Hän ymmärtää juuri ja juuri vanhoja ihmisiä ja monisairaita jotka tekevät päätöksen rokottautua, joille koronakin on oikeasti vaarallinen. Tosin sitäkin vaarallisuutta on B:n mielestä liioiteltu. B vastustaa kuitenkin kiivaasti nuorten ja lasten rokottamista. B-puhuu seurakunnassa kiivaasti rokotteita vastaan ja hänet leimataan salaiittoteoreetikoksi ja kulkutautimyönteiseksi. B on huolissaan vakavasti erityisesti terveempien rokotteen ottajien hengellisestä tilasta. Jos he eivät voi vastustaa tällaista painostusta, miten sitten aikanaan pedon merkkiä? 

B näkee yhteiskuntien elävän itsepetoksessa. Hän uskoo, että kyseessä on hengellinen sodankäynti. Ihmisiä ohjataan kohti tyranniaa käyttäen aseenaan kuolemanpelkoa. B on pöyristynyt kun terveys ja turvallisuus menevät vapauden edelle. Passin tuomaa ns. vapautta hän piti ehdollisena roskana, joka ei ollut oikeaa vapautta. B korosti, että Jumalan luomana ihminen syntyi vapaana, eikä vapaus olisi mikään ehdollinen etuoikeus kuuliaisille kansalaisille. Käsittämätöntä hänestä oli kun kuuliaisuus vaati kokeellisen ja ehdollisen myyntiluvan saaneen injektion ottamista.

Kuinka valvoa ja tarkkailla aikaamme kriittisesti ja välttää hajaantumista?

Edellisellä yritin tehdä jotenkin selkoa siitä, millä tavalla ja kristityt jakautuvat rokotekysymyksissä ja minkälaista ajattelua on taustalla. Jotta tämä kirjoitus ei pitkittyisi liikaa, en ala nyt analysoimaan mikä minun mielestäni on A:n ja B:n näkökulmissa oikeaa tai väärää. A:n ja B:n näkemyksiin saatan kuitenkin palata tarkemmin myöhemmissä kirjoituksissa, joka ei ole enää "lihallisuutta ja hajaannusta vastaan" -sarjaa. (Paluu aiheeseen tapahtuu, JOS aihe pysyy vielä polttavana kysymyksenä kuluvan vuoden aikana.)

 Muutaman vinkin annan  näiden vaikeiden aikojen ja repivien kysymysten tarkkailuun. Vinkkejä en anna ylhäältä päin vaan vertaisena - kristittynä kansalaisena - joka elää samassa katoavassa maailmassa kuin jokainen muukin. Tehtäköön alkuun selväksi: Koronarokotteen ottanut, ja sitä hyvänä asiana pitänyt kristitty henkilö, ei ole millään tavalla vähemmän hengellinen, vähäuskoisempi tai Herrasta kauempana oleva kristitty kuin kriittisesti suhtautuva. Samoin on selvää, että rokotekriittinen ei ole vähemmän kristitty. Ensinnäkin sellaisa kuin vähemmän kristitty termiä ei ole olemassakaan. Pelastuksen ratkaisee yksi asia. Onko nimi Elämän Kirjassa?  Uskonko että Kristuksen Pyhä veri on vuotanut minun takiani? Onko syntieni rangaistus maksettu?  Onko Jumala uudestisynnyttänyt minut ja antanut Pyhän Henkensä vakuudeksi? Nämä asiat ovat niitä olennaisia elämän ja kuoleman kysymyksiä. Niiden rinnalla ei yksi piikki paina mitään. 

Rohkaisen kuitenkin jokaista kriittiseen ajatteluun. Kriittiseen siksi koska elämme pahoja ja outoja aikoja - tai sanotaanpa se nyt suoraan - lopunaikoja. Kehotan tutkimaan tietolähteet tarkkaan. Valtamediaa tulee katsoa kriittisesti sekä muitakin isoja auktoriteetteja, punniten ja tutkien vaikuttimia ja tietolähteiden luotettavuutta. Omaa harkintaa ei tule ulkoistaa asiantuntijoille. Kannattaa tunnistaa tunneviestintä ja psykologinen propaganda. On myös hyvä panna merkille, että hallituksissa ja viestinnässä työskentelee monia käyttäytymispsykologian ammattilaisia. On myös kiinnitettävä huomiota sensuurin suureen määrään sekä vaientamiskultuuriin asian ympärillä. Kannattaa katsoa ja tutustua huippuammatttilaisiin, jotka eivät saa ääntään kuuluviin. Heidön esillä pitämiään näkemyksiä löytyy vaihtoehtomedioista, joissa toki esiintyy valitettavasti myös todellista huuhaata, joten kannattaa kaikkea tiedonvälitystä katsoa hyvin kriittisesti. Huomioi myös kuinka valtava on isojen lääkefirmojen vaikutusvalta. Niissä pyörii todella isot rahat. Huomio myös, että pyrkimys saada jokaikinen terveyskontorollin alle palvelee myös hallitusten välisen Maailman talousfoorumin tavoitteita. Ne ovat kyllä sellaisia tavoitteita, joiden toteutuminen näyttää varsin dystooppiselta muistuttaen erehdyttävän läheisesti Ilmestyskirjan 13 luvun toteutumaa. Lopunaikoina tulee elää vahvassa tietoisuudessa siitä, että valheita sinkoilee sinne ja tänne. Kun Kristuksen risti on erityisesti länsimaissa työnnetty syrjään, on merkittävät asemat isoine rahoineen vallannut entisestään ihmiset, jotka pyrkivät luomaan maanpäällisen utopian ilman Jumalaa. Kannattaa tiedostaa tämä!

 Kannattaa välttää myös epäterveitä äärimmäisimpiä salaliittoteorioita, joita aiheeseen liittyy. Moni niistä tulee pimeästä netin syövereistä. Sinne kun astuu saa itsekukin etsivä argumentatiivista tukea mille tahansa luulotiedolle. Moni kristitty, joka tiedostaa lopunajat on eksynyt tällaiseen nettisyövereiden syväluotaukseen jopa evankeliumin kustannuksella. Tämä on epäterve ja osin harhauttava tie. Luulleessaan olevansa hereillä ja valvovia käykin niin, että he pistävät päänsä sellaiseen joka vie pelkoon ja epätoivoon ja vie huomion siltä kohteelta, jota me odotamme, Jeesukselta Kristukselta.  Se aika mikä voisi käyttää esim Raamatun tutkimiseen tai lähimmäisen palvelemiseen meneekin netin mustan töryn siivilöimiseen. Uskon että tätäkin sielunvihollinen voi haluta. Se haluaa täyttää meidät pelolla.  Se haluaa että pimeä netti syrjäyttää Raamatun. Tiedostan  toimintatavan olevan monen ajanmerkkejä (itseäni myöten) tutkivan kiusauksena. Edellisten asioiden tiedostaminen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että sulkisimme itsemme pois uutisvirrasta ja ajanmerkkien tarkkailusta. On kuitenkin lopunaikoina erittyisesti tiedostettava, että valhe ja eksytys tulee monesta eri suunnasta ja yksi näistä suunnista on myös äärimmäinen hysteria rokotevastustuksessa, joka alkaa muistuttaa epämiellyttävällä tavalla sitä pelon ilmapiiriä joka vallitsee korona-asioissa virallisemmalla puolella. On tärkeä tiedostaa siis että elämme nyt lopunaikoja, me todella elämme. Kun tämän asiaintilan annetaan painua mieliimme osaamme olla erityisen valvovia ja varoa ja tunnistaa eksytykset ja odottaa Herraa entistä innokkaammin.

Kristuksen rakkaus kuitenkin karkottaa pelon. Maailman myrskyjen vatvomisen vallatessa elämän, on myös muitakin riskejä. Helposti silloin alkaa unohtumaan se tosiasia, että Kristus on jo tänä aikana historian Herra. Silloin kun sikäli todellisiakin salaliittoja (niitä on ollut aina ja on myös nytkin) tutkitaan syvällisesti Raamatun Totuuden kustannuksella, Saatana alkaa näyttämään vahvemmalta kuin mitä se on. Yhtäkkiä sen ohjailema mystinen eliitti onkin kaikkivoipa kerho joka on aloittanut kaikki viimevuosisatojen sodat ja on vedellyt naruista jokaisen valtionpäämiehen takana ja on jokaisen yhteiskunnallisen muutoksen takana. Sen sijaan on hyvä muistaa: Eksyneet ja pahuudessa pitkälle menneet ihmiset eivät hallitse yhtään mitään. Eivät he muuten tarvitsisi kaikkea mahdollista valheen voimaa tuekseen. Valhe saa lyhytaikaisen globaalin vallan vain sinä hetkenä kun Jumalamme sen sallii. Hän sallii sen tuomioksi niille, jotka eivät ottaneet totuutta eli pelastusta Kristuksessa vastaan. (2. Tess. 2.)

Jotkut aikainmerkkien tutkijat menevät monesti sellaiseen vipuun, että kahdeksas käsky - "älä lausu väärää todistusta lähimmäisestä" - on välillä pelkkää paperia. Juoruja haetaan valtaeliitin edesottamuksista sensaatiohakuiseen tyyliin tutkimatta huolellisesti lähteiden laatua. Hengellis-profeetalliset kirjoitukset ja blogit muuttuvatkin globaalia eliittiä käsitteleväksi juorulehdeksi ja profeetallisesti suuntautuneiden tutkijakammiot propagandatoimistoiksi. Edellinen on tuttua Amerikasta pidemmältäkin aikaa, mutta vaikuttaa kasvavissa määrin Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Tällainenkin vastakkainasettelu on sukua sille ikävälle ilmiölle josta selostin jo kulttuurisotaa käsittelevässä kirjoituksessa: Kaikki pahuus projisoidaan tietyn ryhmän päälle, jolloin toiminta usein ruokkii pelkoa ja vihaa, eikä tee hyvää ainakaan lähimmäisenrakkaudelle. 

 Kristus haluaa jokaisen ihmisen pelastuvan. Toki jotkut ihmiset ovat liian pitkällä paatumuksessa ja pahuudessa ja Raamatun totuuden valossakin voimme nähdä,että Jumala saattaa myös paaduttaa Hänen armonsa torjuneita ihmisiä oman kaikkivaltaisen tietämyksensä perusteella kuten Mooseksen aikaisen faaraon kohdalla. Mutta tällaisen tuomion tekeminen ei ole meidän tehtävä, vaan Jumalan! Meidän sen sijaan on rukoiltava vihamiehienkin puolesta. Jumala voi herättää uskon toivottomassakin tapauksessa. Historia tuntee hämmästyttäviä kääntymyksiä. Kukaan tunnettu tai vähemmän tunnettu globaalia kontrollia ja tyranniaa kannattava ja edistävä raharuhtinas ei ole vielä virallisesti antikristus. Mikä olisikaan hienompaa kuin että joku rahakkaan eliitin jäsen kääntyisi ja tunnustaisi syntinsä ja ottaisi Kristuksen vastaan ja laittaisi kiitollisena ja uudistuneena ihmisenä varojaan esim. lähetystyöhön ja vainottujen tueksi!

Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. On pidettävä mielessä kaiken aikaan kuka onkaan voittaja. Dosentti Juha Ahvio on kiteyttänyt hyvin eräässä otsikossaan vallitsevan tosiasian: "Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra!"

Lihallisuutta ja hajaannusta vastaan (Osa 3)

Kulttuurisota

Kulttuurisota aiheuttaa hajaannusta. Se on meneillään oleva ikävä asiaintila erityisesti länsimaissa, joissa ovat vankat kristillisen historialliset juuret. On totta, että vanhoja klassisen kristillisiä arvoja vastaan hyökätään isosti hallitusten lainsäädäntötasolla ja Ison Rahan yritysten tukemana sekä erilaisten aktivistiryhmien taholta.. Liberaali taloudellinen, poliittinen, kulttuurinen ja uskonnollinen eliitti tekee tällä hetkellä työtä sen eteen, että vanhat rakenteet häviäisivät. Osa vanhoista rakenteista kyllä joutaakin saada korjausta, mutta valitettavasti hyökkäyksen kohteissa ovat myös sellaiset rakenteet, jotka edustavat Jumalan luomisjärjestystä. Vanhat rakenteet poistamalla he uskovat luovansa utopian, mikä perustuu vääränlaiseen ihmiskuvaan. Valitettavasti pyrkimys Uuteen maailmanjärjestykseen ei ole salaliittoteoria vaan totisinta totta, eikä siihen sinänsä tarvitse liittää mitään mystistä. Yksinkertaisesti näemme pyrkimykset erityisesti nyt korona-aikana avoimen selkeästi. Läpitunkevimmin uutta maailmanjärjestystä ajetaan polttoaineena ihmisen pelko ja ahdistus. Käyttämällä todellisia ilmiöitä kuten ilmastonmuutos ja korona ja tarjoamalla näihin uhkiin globaaleja ratkaisuja, pyrkii eliitti näiden avulla saavuttamaan kontrollin kansalaisten jokaisesta elämän osa-alueesta. Terveys ja turvallisuus annetaan vaihtokaupaksi vapaudesta.

 Joku voi tietenkin ajatella, että edellisten asioiden inhorealistinen kuvaus on kulttuurisotaan kuuluvaa äärioikeiston salaliittoteorisointia. Ymmärrän osittain näkemyksen, sillä salaliittoteorioista tulee monesti aivan liian vallitsevia ihmisten mielissä erityisesti informaatiosodassa, jota aikanamme käydään ja niitä toteuttavat todellakin ääriliikkeet. Mainitsemani mullistavat inhorealistiset asiat ovat kuitenkin kaikkien koettavissa nähtävissä ja avoimen selkeästi esillä ja dokumentoituna ilman minkäänlaista kulttuurisodallista kiihkoa. On vaikutusvaltaisia tahoja valtion päämiehistä paaviin ja talouseliittiin, jotka ovat avoimen julkisesti puhuneet ja kirjoittaneet "Suuresta Nollauksesta" valvontateknologioineen, digivaluuttoineen, terveyspasseineen ja digitaalisen ja fyysisen identiteetin yhdistämisineen. Nyt voimme oikeastaan todeta: "Eilisen salaliittoteoria on tämän päivän todellisuus". 

Teknologinen utopia ei ole ainoa ulottuvuus. Merkittäviä globalistipuolen älyllisiä hankkeita ovat kulttuurimarxismi ja intersektionaalinen tasa-arvo ajattelu. Nämä eivät ole synonyymejä, mutta liittyvät paljolti toisiinsa. Marxismin uusi jalostettu versio on kulttuurimarxismi. Sen sijaan, että tehtäisiin aseellinen vallankumous, pyrkivät sen edistäjät valtavirtaistamaan ajatuksensa hivuttautumalla merkittäviin instituutioihin ja rakenteisiin kuten liike-elämään, politiikkaan, kouluihin, kirkkoihin ja taiteisiin. Marxistit edistävät mm. seksuaaliradikalismia. Yhtenä pyrkimyksenä on häivyttää vanhat ydinperherakenteet, jonka he näkevät patriarkaalisena sortojärjestelmänä. 

Intersektionaalinen tasa-arvo ajattelu perustuu tietynlaiseen uhrihierarkiaan. Sen olemus piilee siinä, että se käsittelee maailman pahuutta ja syyllisyyttä, joka todella on kristitynkin näkökulmasta vakavaa todellisuutta. Ideologia vierittää kuitenkin pahuuden tiettyjen ihmisryhmien syyksi, tiettyjen ryhmäidentiteettien taakse. Tällainen ajattelu on valtavirtaistunut vasemmiston keskuudessa. 

Äärilaidalla vaikuttavat äärivasemmistolaiset radikaalit voimat, jotka julistavat avoimesti nykyisten rakenteiden kaatamista jopa väkivalloin. Tarkoitus pyhittää heidän joukossaan keinot.

Konservatiivien katsotaan edustavan kulttuurisodan toista laitaa. Niiden arvot katsotaan perustuvan Jumalan luomistyöhön, juutalais-kristilliseen maailmankuvaan kuten myös klassiseen luonnonoikeusajatteluun.  Moni kannattaa vanhojen ydinperhearvojen ja seksuaalinormien säilyttämistä kristilliseen vakaumukseen liittyvistä syistä, mutta myös kulttuurillisista, tieteellisistä tai monista muistakin syistä. Valitettavasti monille konservatiivisuus on osa etnosentristä (etninen oma kansa ensin- ajattelu) kansallismielisyyttä ja on omiaan pönkittämään sellaisten henkilöiden näkemyksiä, joihin kuuluvat pelot ja ennakkoluulot muita kansanryhmiä kohtaan. Erityisesti edellämainittu näkyy amerikkalaisessa kristillisessä oikeistossa ja eurooppalaisessa oikeistopopulismissa tai uusoikeistossa. Ennakkoluuloja ajavat Euroopassa pelot väestönvaihdosta, oman maan tai maanosan muuttumisesta esim. islamin kalifaatiksi ja pelko oman kansallisen perinnön kuihtumisesta ja turvallisen yhteiskunnan romahtamisesta. Näistä syistä konservatiivien riveissä krisittyjä myöten vaikuttaa hyvinkin kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvia. Liberaalien silmissä sellainen näkyy ristiriitaisena ja tekopyhänä toimintana ja sorron jatkeena ja kaksinaismoralistisena. Itse voin Raamattuun perustautuvana myöntää, että asiassa on valitettavasti perää.

Oikeistopuolen äärilaidalla vaikuttavat äärioikeiston haitalliset ja avoimen rasistiset tuhovoimat, joihin kuuluu tavallisesti koko maailmaa selittävät perusteelliset salaliittoteoriat, jotka usein ikävä kyllä kohdistuvat juutalaisiin. Inhorealistinen tosiasia on, että juutalaisviha yhdistää vastakkaisia ääripäitä.

Konservatiivi, erityisesti kristitty sellainen, tiedostaa Jumalan luoman ihmisen langenneisuuden. Siksi konservatiivi ei tavoittele maallista utopiaa tai täydellistä maailmaa vaan pyrkii maallisella sektorilla tai regimentillä luomaan hyvää ja turvallista yhteiskuntaa. Valtaa ei tule konservatiivisessa ajattelussa liikaa keskittää. Siksi heidän keskuudessaan on yleensä vastustusta ylikansallista päätäntää kohtaan. Konservatiivi pitää kiinni yksityisomistamisen oikeudesta ja vierastaa valtion puuttumista ihmisen elämään tiettyjä rajoja pidemmälle. Toki moni konservatiivi arvostaa erityisesti Suomessa (kuten minäkin erittäin paljon) hyvinvointivaltiota ja sen suomaa elämää. Silti, sillä on kritisoijansakin. Amerikan todellisuus on toinen. Siellä sosialismin pelko on konservatiivien keskuudessa niin suuri, että monia (omasta mielestäni) hyviä hyvinvointivaltion elementtejä kauhistellaan.

Edistyksellisiksi itsensä katsoville marxilaishenkisille liberaaleille monet konservatiivit edustavat patriarkaattia ja vanhentunutta sortojärjestelmää, joka alistaa naisia ja seksuaalivähemmistöjä. Heille nämä pääosin valkoisten etuoikeutettujen miesten ylläpitämät kapitalistiset rakenteet ovat syynä kaikkeen pahaan maailmassa. Marxismin vanha taistelu kapitalismia vastaan on siis myös elossa. He syyttävät kapitalistista sortojärjestelmää myös luonnonriistojärjestelmäksi, mikä aiheuttaa biodiversiteettikriisiä ja ilmastokriisiä. Vanha marxilainen viha klassista kristinuskoa vastaan on voimassa. Tosin kulttuurimarxismin hengessä he eivät suinkaan pyri tuhoamaan kirkkoa vaan muuttamaan sen sisältäpäin. Kirkollisesti suuntautuneiden marxistien käsissä ristin teologia muuttuu  vapautuksen teologiaksi. Teologian pääteränä on Jeesuksen uhrikuoleman ja sielujen pelastuksen sijasta materiaalinen vapautus. Vapautus koskee mm. kolmannen maailman ihmisiä pois aineellisesta kurjuudesta , jonka valkoinen mies on aiheuttanut. Vapautuksen kohteita ovat myös seksuaalivähemmistöt, esim. transihmiset tulee vapauttaa binäärisen sukupuolijaon kahleista ja homoille tulee biologisista ja luomisteologisista tosiasioista huolimatta saada samanlainen avioliittoteologinen asema.

Miten kulttuurisota vaikuttaa kristittyjen hajaannukseen?

Konservatiivikristityt näkevät aiemmin kuvaamassani eliittitasolta lähtevässä globaalissa kulttuurihyökkäyksessä tulevan antikristuksen valtakunnan rakentumisen, joka on profetoitu Danielin kirjassa, mutta vieläkin yksityiskohtaisemmin Ilmestyskirjassa. USA:ssa, jossa sikäli oikea profeetallisen sanan kirjaimelliseen ymmärtämiseen tähtäävä raamatuntulkinta on kukoistanut, on nähty pitkään myös eskatologisten näkymien vuoksi tarpeellisena pitää valtaa mahdollisimman vähän keskitettynä ja liittovaltio heikkona johtuen pelosta, että yhteiskunta muuttuisi tyranniaksi. Moni suomalainen tai eurooppalainen ei kykene usein hahmottamaan kuinka merkittävä rooli Raamatun kirjaimellisella tulkinnalla mm. profetioiden osalta on siinä, kuinka monet amerikkalaiset konservatiivikristityt näkevät yhteiskunnallisen ja globaalin todellisuuden. Amerikka on rakennettu kristilliselle perustukselle sen perustuslakia myöten.

Kuten on aiemmin todettu, on myös kulttuurimarxismin kehitys tapahtunut merkittävältäkin osin amerikkalaisessa älyllisessä maailmassa. Siellä on orjuuden ja rotusorron historiallinen painolasti aivan toista luokkaa kuin esim. Euroopassa. Rasismin vastainen toiminta on saanut todellisen Jumalan miehen, Martin Luther Kingin jälkeen, paljon agressiivisempia ja ideologisesti jumalattomia väkivaltaisia muotoja. Yhdysvalloissa jalostunut kulttuurisota molempien osapuolien osalta säteilee myös eurooppalaiseen ja suomalaiseen todellisuuteen.  Tietynlainen kristillinen oikeistokonservatismi on kotoisin Amerikasta kuten myös kulttuurimarxismi. Todellisuus säteilee siten, että marxismin puolen ideat ovat otettu kriittisiä rotuteorioita myöten moniin Euroopan vasemman puolen puolueiden ohjelmiin. Sen sijaan  kansallismielisyyteen kytkeytyvä oikeistopopulismi on saanut kannatusta herätyskristittyjen keskuudessa ja sekin säteilee eurooppalaiseen todellisuuteemme ja valitettavaasti jopa raamatun tulkintaankin. Tietyillä alueilla erityisesti valtameren toisella puolella jakolinjat ovat niin syviä, että ne vaikuttavat jopa perhesuhteisiin tuhoavalla tavalla. Poliittiset ja ideologiset tekijät luovat kiilaa myös samoissa kirkkokunnissa vaikuttavien välille. Myös suomen ev.lut.kirkossa näkyy jakautumista johon myös maalliset ideologiat vaikuttavat molemmin puolin.  Vastapuoleen usein reagoidaan tunteella, valitettavasti usein pelolla ja vihalla. 

Kristityn sota?

Kulttuurisodan asetelma sellaisenaan voi harhauttaa ja valitettavasti jopa eksyttää kristityitä. Perustelen asian:

Ensimmäiseksi: Kulttuurisota on tietynlaista sotaa, eikä kristityn tule käydä ensisijaisesti kuin yhdenlaista sotaa ja se on mainittu efesolaiskirjeessä. Meidän sotamme on hengellinen, joka käydään syntisen lihallisen luontomme ja Jumalan luoman uuden ihmisemme välillä. Kyse on siis lihan ja Hengen sotatilasta sisimmässämme. Kulttuurisodan suurimpia vaaroja on meille se, että me kadotamme perspektiivimme siihen sotaan, mitä me omassa itsessämme käymme. Me ikäänkuin pahojen henkivaltojen ja oman syntisen luontomme sijasta projisoimme tai kohdistamme pahuuden kokonaan kulttuurisodan vastapuoleen. Toki antikristillisessä ihmiskeskeisessä ja todellisuuden vastaisessa vyörytyksessä on taustavaikuttajina pahoja henkivaltoja. Mutta, usein tuntuu unohtuvan, että konservatiivinen puolikaan ei ole immuuni riivaajien opeille. Ne vaikuttavat eri tavalla pyrkien saamaan kristityt toisiaan vastaan ja ns. hylkäämään ensirakkautensa. Jeesuskin ennusti, että "laittomuuden lisääntyessä useimpien rakkaus kylmenee". Emme saa unohtaa, että olemme kaikki langenneita ihmisiä! 

Toiseksi, kulttuurisota on sotaa ja sotaan kuuluu propaganda. Usein propagandassa on mukana lihallista vihaa ja vastustajan mustamaalaamista. Tällaisessa tilanteessa sikiävät valheet. Puhukaa aina totta, kehoitetaan Sanassa sekä tietysti kahdeksas käsky kieltää lausumasta väärää todistusta lähimmäisestä! Kulttuurisota on lihassa sotimista. Esimerkkinä usein olen konservatiivisissa vastamedioissa havainnut varsin lihallista vastapuolen haukkumista, joita myös herätyskristityt jakavat. Tällainen poliittinen tylytys tulisi pitää uskonelämän ulkopuolella.  Valitettavasti tämä ei aina toteudu. On varsin tyypillistä huomata amerikkalaisista profetiantutkimusartikkeleista hyvin politisoituja puheenvuoroja ja jopa vastapuolen sensaatiohakuista mustamaalaamista kytkettäessä kulttuurisodan tapahtumat aikain merkkeihin. Usein siis kahdeksas käsky tuppaa unohtumaan. Myös maassamme tapahtuvissa somekeskusteluissa on huomattavissa molemminpuolista vihaa ja propagandaa.

Kolmanneksi, kärsiminen kristittynä on kunniakasta, mutta kärsiminen "kulttuurisoturina" ei ole! Mitä erinomaista on kärsiä pahantekijänä? Ei mitään kuten apostoli Pietarikin antaa kirjeessään vahvasti ymmärtää. Ei ole mitään kunniakasta joutua vainotuksi äärioikeistolaisena tai kiihkomielisenä vanhan maailman järjestyksen tai kulttuuriperinnön puolustajana. Valitettavasti vuoden takaisen Capitol Hillin tapausten vanavedessä moni henkilö liberaalista siivestä on niputtamassa monet konservatiivikristitytkin samaan vaaralliseen nippuun äärioikeistolaisten toimijoiden kanssa. Vastakkainasettelun myötä, ironista kyllä, on vaara että jotkut todella ajautuvat lähemmäksi ääriliikkeitä.

 

Vallitsevassa tilanteessa olisi todella tärkeä sanoa itsensä irti sellaisista toimijoista, jotka toimivat Kristuksen antamaa esimerkkiä vastaan. Kulttuurisodan riskinä on kuitenkin se, että sitä ei tehdä. Amerikan todellisuudessa kahden ison puolueen systeemi johtaa välillä epämieluisaan tilanteeseen, jolloin konservatiivi päätyy liittoutumaan todella haitallisten tahojen kanssa.

Konservatiivikristitty tempautuu helposti liikaa nykyaikaiseen yksilökeskeisyyteen  ja omien oikeuksien ja vapauksien lihalliseen puolustamiseen. On toki oikein, että puolustetaan yhteiskunnallista lakia ja järjestystä. Jeesuksen vuorisaarna, jonka jotkut näkevät jonkinlaisena pasifismin julistuksena, ei poista tosiasioita siitä, että maallisella hallinnolla on oma tehtävänsä. Jeesus kehottaa osoittamaan laupeutta ja kääntämään toisen posken. Vihamies on jätettävä oikeuden käsiin ja luopua henkilökohtaisesta kostonjanosta. Vaikka siis moni konservatiivi asian toki tajuaakin, on kuitenkin kulttuurisodassa taipumus rikkoa tätäkin. Pahasti Jeesuksen opetuksien kanssa ristiriitaisesti toimivat itseään kristillisiksi nimittävät ääriliikkeet. Oikealla puolella vaikuttavat ainakin amerikkalaisessa todellisuudessa haitalliset ns. kristillistä imperialismia edistävät suunnat, joissa on ajatuksena pakkokristillistää koko maa kaikkia osa-alueita myöten. Nämä ovat vaan omiaan lisäämään kulttuurisodan tuhoisuutta, sillä niihin kytkeytyy myös usein melko militantti patrioottisuus. Katolinen kirkko oli aikanaan melkoinen vallankäyttäjä myös sotilaallisessa merkityksessä. Siitä ei usein seurannut hyviä asioita. Historia opettaa Jumalan sanan totuuden ohella, että kristillisen kirkon ei tule olla maallisen vallan voimakas käyttäjä.

Kristinuskon on oltava suolana yhteiskunnissa. Sen tulee heijastaa Jumalan rakkautta maailmasta uloskutsuttujen joukkona, julistaa evankeliumia ja näin aiheuttaa sieluissa muutosta, jolloin se säteilee myös yhteiskuntaan. Näin on käynyt myös monesti historiassa, tiedämmehän, että kristinusko on tuonut maailmaan niin monta hyvää hedelmää. On muistettava erottaa terveellä tavalla maallinen ja hengellinen regimentti. Muutoin käy liian helposti, että ihminen alkaa lihassa luomaan Jumalan valtakuntaa maan päälle. Pohjimmiltaan kultturisodan ääripäissä on kyse ihmisvoimin tapahtuvasta valtakunnan luomisyrityksestä. Toinen puoli, joka kumpuaa ateismista, haluaa luoda valtakunnan ilman jumalaa, ihminen kaiken mittana ja oikean ja väärän määrittelijänä. Toinen puoli haluaa ihmisvoimin ja tämänkin maailman keinoilla "kristillistää" oman kansallisvaltionsa. (Huomaa: "kristillistäminen" lainausmerkeissä.) 

Miksi puhun niin paljon ääripäistä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että niitä on osattava varoa, sillä ne ovat hyvin äänekkäitä ja vetoavat suoraviivaisilla ja voimakkailla ratkaisuilla ihmisten tunteisiin. Ei ole kuin pari sukupolvea siitä kun kansallissosialismin ja kommunismin kaltaiset tuhoideologioiden ääripäät saivat laajaa kannatusta. Voimme nähdä nykyään, että ihminen ei ole muuttunut mihinkään. Samanlaisia merkkejä on ilmassa. Polarisaatio ja kulttuurisota, on osa Jeesuksen profetoimaa lopunajallista "kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan" - toteutumaa. On vakavasti pohdittava myös sitä ulottuvuutta, että tällaisella maailman riitaannuttamisella sielunvihollinen pyrkii "hajoita ja hallitse" menetelmällä tuoda maailmaan antikristuksen valtakunnan. Raamatun mukaan Jumala, joka loppuviimeksi säätää ja määrää, sallii suuren eksytyksen tulla. Näin Jumala erottelee uskolliset jyvät akanoista. Olkaamme jyviä, jotka toimivat Kristuksen esimerkin mukaan pysyen passiivisina maailman myrskyjen suhteen, mutta aktiivisena Kristuksessa tehtyjen hyvien tekojen suhteen.

Neljänneksi: Kulttuurisodassa muodostuu epäjumalia. Oikeistopopulismin kytkeytyessä konservatiiviseen kristinuskoon on vaarana, että globalismia vastustettaessa kansallismielisyydestä tulee itseisarvo. Helposti rasismin synti tulee vähätellyksi. 

Kansallismielisyyteen nivoutuu monesti liikaa ajatus ns. etnisesti oikeista kansalaisista. Tällainen ajatus johtaa yleensä sydämen kylmenemiseen hädässä olevia pakolaisia, lähimmäisiämme kohtaan. Huomasimme jo 2015 kriisin yhteydessä kuinka moni konservatiivi näki enemmän "väestönvaihtoagendapirulaisia" tai "potentiaalisia terroristeja" kuin apua tarvitsevia lähimmäisiä. Lisäksi, koska arvoliberaalit kannattivat avoimia rajoja, ei moni oikeistokonservatiivi halunnut periaatteesta olla samaa mieltä. En sikäli inhorealistisesti ja monesta näkökulmasta maailmaa tarkkailevana lainkaan kiistä, etteikö asialla olisi tiettyjä agendoja vaikutusvaltaisten imaamien, muslimiliittojen tai poliitikkojen taholta. Ydinkysymys on kuitenkin: Mitä krisitty näkee ensin; Apuatarvitsevan lähimmäisen? Vai väestönvaihtoagendan? Jeesus näkisi ensimmäisen, siksi meidänkin pitäisi.

Tähän huomautan, että laupeus pakolaista kohtaan ei ole sama kuin monikulttuurisuusideologia ja sen estoton tukeminen. Meidän on ehdottomasti tehtävä kotouttamista siten, ettei mitään varjoyhteiskuntia pääsisi syntymään. Ne joilla ei ole mitään pienintäkän halua sopeutua kansallisvaltiomme kulttuuriin, on poistettava maasta. Tästä maallisen regimentin olisi pidettävä huolta. Ruotsin tien lieveilmiöt on otettava vakavasti, eikä oppia voi jäädä ottamatta poliittisen korrektiuden pelossa. Rajoja emme voi kuitenkaan sulkea kaikilta lähimmäisiltä terroristien pelossa. 

On sikäli surullista ja hiukan ironistakin, että monella Raamattu-konservatiivilla olisi parhaat pelimerkit rasismia vastaan. Raamatun historiaan kirjaimellisesti uskova voi todeta kaikkien ihmisten olevan samaa rotua, Aadamin ja Nooan jälkeläisiä. Se leikkaa pois terän kaikelta valepuheelta eritasoisista ihmisroduista, joista toiset ovat muka "enemmän apinoita" kuin toiset. 1800-luvulla nouseva rasismi saikin elinvoimaa darwinistisesta evoluutio-teoriasta. 

Viidenneksi: Politisoitunut kristinusko eksyttää meidät kauaksi Jeesuksen esimerkistä. Esimerkkinä ilmastonmuutos ja sitä kautta lähimmäisiin kohdistuva vastuullinen suhtautuminen. Kun uuden maailmanjärjestyksen arkkitehdit ajavat uusia rakenteita ja vanhojen rikkomista vedoten ilmastonmuutokseen, reagoivat monet konservatiivit koko ilmiöön globaalin eliitin masinoimana huijauksena kieltäen koko ilmiön olemassaolon. Samalla myös muita kaikkien silminnähtävillä olevia ympäristöongelmia vähätellään. Keskustelu ilmastonmuutoksen syistä on toki julkisuudessa valitettavan tukahdutettua ja yksipuolista, josta johtuu myös koko ilmiön kieltäminen.

Raamattuun ja sen luomiskertomukseen ja sen esittämään historiaan uskovana, voi lähestyä ilmastonmuutosta maltillisesta tulokulmasta.. "Syvään aikaan" uskomisella voi olla vaikutuksia tulkintaan ilmastonmuutoksesta.  Tieteellisen valtavirran pääoletus on, että ilmasto ei voi muuttua luonnollisella tavalla nopeasti, koska he uskovat miljooniin ja miljardeihin vuosiin. Niinpä ihmisen toiminta on ilmastonmuutoksen pääsyypää. Nuorempaan maahan uskovilla on lähtökohdat uskoa, että myös luonnolliset ilmastonvaihtelut voivat tapahtua nopeasti. Lisäksi mm. elokapinan esillä pitämä pelottava kuudes sukupuuttoaalto ei raamatullisesti katsoen pidä paikkaansa, koska viittä ensimmäistäkään ei ole tapahtunut ellei Nooan aikaista tuhotulvaa sellaiseksi lasketa. 

Hiilidioksidin osuus ilmastonmuutoksen aiheuttajana on myös kiistelty aihe, huolimatta median antamasta kuvasta koskien tieteellistä yksimielisyyttä. Tähän vaikuttavat poliittiset päämäärät. Kuka saa äänen mediassa? Kuka saa Ison Rahan tukea?  Kaikesta edellisestä huolimatta konservatiiveilta jää ilmastonmuutoksen täysin kieltäessä huomiotta, että yhtä lailla konservatiivien kuuntelemilla tieteilijöillä voi olla omat kytköksensä niihin toimijoihin, joille ilmastonmuutos ei syystä tai toisesta sovi esim. öljyteollisuus. Esimerkkinä tästä NIPCC joka on paljon huomiota saaneen IPCC;n vastavoima. NIPCC:tä käytetään monesti lähteenä ilmastoskeptikkojen kesken. Jos IPCC on monien hallitusten ja poliittisten keinottelijoiden taskussa, kuten usein kritisoidaan, on puolestaan NIPCC öljyteollisuuden ja tupakkateollisuuden vaikutuspiirissä.

Minä en ole asiantuntija puhumaan näistä täydellä varmuudella, mutta periaate lienee selvä. Itsekkäässä ihmiskunnassa on pyrkimyksiä suuntaan ja toiseen. Tiedettä myöten poliittinen polarisoituminen on harmittavaa. Oma näkemykseni on, että ilmastonmuutos on todellinen, mutta myös sen varjolla toimiminen ja sen apokalyptisien näkymien laskelmoitu lietsominen tarkoitushakuisesti ja jopa propagandan keinoin on todellista.(Esim. jääkarhun photosopattu ympäristö, jossa näyttää, että kaikki sen elintila on pian sulanut.)  Denialisteilta -ilmastonmuutoksen kieltäjiltä, jotka ovat monet konservatiivisia kristittyjä, jää valitettavasti usein huomaamatta, että ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit ovat aikain merkkejä muiden joukossa. Valitettavasti moni konservatiivi menee liian pitkälle säilyttäessään kaiken vanhan, siis myös nykyaikaisen hapatuksen eli kerskakulutus kulttuurin. Vaikka kulutuksen vähentämisestä ja kiertotalouden tuomisesta puhuukin hanakasti uutta maailmanjärjestystä ajava globaalieliitti (eli monet melko tekopyhästi yksityisjeteillä lentelevät superrikkaat), on turha vastustaa sitä lihassa sillä asenteella, että "nythän me kulutetaan kuten ennen tai vielä isommin". Mielestäni oikea konservatiivi katsoo vähän kauemmaksi menneisyyteen, aikaan jolloin kumisaappaat kirjaimellisesti käytettiin loppuun eikä turhaa krääsää ostettu joka lähtöön. Kohtuullisuus on kristillinen hyve. Muovijäte-ongelmat, biodiversiteettiongelmat, liikakalastus, lapsityövoima, halpatyövoima -  ovat kaikki inhottavaa todellisuutta. Vaikka näistä ei pidä tehdä mitään evankeliumin kärkeä , on silti kristillistä hengen hedelmää välittää Jumalan talouden hoitajina merien puhtaudesta, kehitysmaiden lapsista ja monesta muustakin epäkohdasta. Lihansyönnin merkittävä vähentäminen ei ole vastoin joidenkin konservatiivien käsitystä mitään "riivaajien oppia". Nykysyöntitahti ei ole mikään vanha historian normaali, vaan nykyajan mässäilyilmiö, jota ylläpitäessä eläinten kärsimys on kasvanut tehotuotannon jyllätessä. Sellaista ei tarvitse konservoida, tai säilyttää.

Vaikka itse suhtaudunkin ilmastonmuutoksen yleisesti kerrottuihin syihin osin kriittisesti on kuitenkin itse ilmiö todellinen ja ihmisen aiheuttamat muunlaiset ympäristötuhot, biodiversiteettikriisi, muoviongelmat ja monimuotoisuuden katoaminen ovat vakavia asioita joiden suhteen ihmisen roolia ei voi kiistää sulkematta silmiä hyvin valikoivasti. Ja onhan ilmastonmuutoksenkin kohdalla kaikki ihmisen aiheuttamaa siinä mielessä, että täällähän kaikki olisi hyvin, jos ihminen ei olisi langennut syntiin. Luomakunta huokaa ja vaikeroi synnytystuskissaan. Moni ajanmerkki viestittää Herran tulon läheisyydestä, miksei luontokin? Herra puhuttelee ihmiskuntaa kääntymään synneistään. Kerskakulutuksellinen ahneus ja materiaalin palvonta on kuitenkin vain osa luomakunnan huokailua aiheuttavaa syiden summaa. Sitä ovat myös seksuaalinen villiintyminen, köyhien poljenta, rasismi, viha, väkivalta, murhat (myös syntymättömien). Ne saavuttavat kohta Jumalan kärsivällisyyden mitat. Kohtuullisuus omassa aineellisessa elämässä on asia, jonka jotkut konservatiivitkin valitettavasti sivuuttavat voimakkaissa vastareaktioissaan.. Moni sikäli oikein kyllästyy "vihreään fariselaisuuteen", jossa ns. kannetaan roskat ulos kodista, muttei sydämestä. Tällä kritiikillä on paikkansa.  Farisealaisuus tarttuu pieniin yksityiskohtiin, mutta lepsuilee isoissa ja tärkeissä asioissa. Hyttyset siivilöidään, mutta nielaistaan kamelit. Lintujen munien rosvous (joka sekin väärin!) on monesti paheksuttavampaa kuin abortin tekeminen. Edellinen ei poista kuitenkaan sitä tosiasiaa, että Jumalan meille antamien tilusten tahallinen laiminlyönti on väärin. Vaikka tämä maailma onkin mielestäni hyvinkin pian katoamassa/muuttumassa on siitä kuitenkin hyvä pitää huoli niinkuin olettaisimme maailman jatkuvan satojakin tai tuhansiakin vuosia. Näin pidämme myös hyvän omantunnon ja viestitämme Jumalaa pilkkaavalle maailmalle, että kyllä me kristityt, Jeesuksen seuraajat myös luonnosta välitetään viljellen ja varjellen. Parannus ja kilvoittelu pahoista teoista on kokonaisvaltaista ja myös lähimmäistä vahingoittava luonnonriisto kuuluu siihen. 

Rauha Herrassa takaa kuitenkin sen, että meidän ei tarvitse tuntea sairaalloista ympäristöahdistusta. On sallittua, että käytämme kohtuudella työhömme ja kohtuudella vapaa-aikana eri välineitä, jotka ihminen on Herran antaman viisauden voimalla tieteen keinoin meille rakentanut ja jotka parantavat hyvinvointia ja ovat säästäneet monia ihmishenkiä. Kesä ja talvi pysyvät niin kauan kuin Herran luoma maa pysyy. Siihen voidaan luottaa Kirjoitusten pohjalta. Ne eivät erehdy.

Kuudenneksi: Kulttuurisota laittaa toivon Kristuksen sijaan maallisiin asioihin ja tekijöihin. Mitä tarkoitan? Esimerkiksi Yhdysvaltain entisestä presidentistä, Donald Trumpista on tullut monille oikeistokristityille, mutta myös äärioikeistolaisille tietynlainen kulttihahmo. Myös Euroopassa häntä ihaillaan vastaavissa piireissä, mikä ei ole mielestäni hyvä juttu. Menestysteologin oppipoikana Trump on omaksunut haitallisen menestysteologian, johon ei kuulu nöyrtyminen ristin edessä. Trumpin ympärille kokoontui myös joukko äärikarismaattisia vääriä profeettoja, joiden kanssa kristityn ei pitäisi ajaa yhteistä asiaa.  Tietyt Q-anon henkiset piirit myös latasivat häneen ihmeellisiä supersankari odotuksia, mikä tietysti on uskomme näkökulmasta katsottuna epätervettä. Trump puhui myös paljon kansan puolesta taistelemisesta. Trumpin sota ei vain ole meidän sota eikä Trumpin tyyli ole meidän tyyli. Trump omaksui jo nuorena, että jos häntä lyödään, pitää hänen lyödä moninkertaisesti kovempaa takaisin. On ollut sikäli ikävää huomata, kuinka varauksetta Trumpia on kaikesta henkilöhistoriastaan ja käytöksestään huolimatta kannatettu. Olen silti tietoinen siitä, kuinka isot mediatalot ovat kulttuurisota propagandan hengessä tarttuneet kaikkeen mahdolliseen epäoleelliseenkin  mustamaalaamis tarkoituksessa. Toki tiedän myös Trumpin tuen uskonnonvapaudelle, sananvapaudelle ja Israelille. Tiedostan, että Jumalan tahtomia asioita on voinut tapahtua Trumpin myötävaikutuksella. (Mikä ei riitä argumentiksi tietenkään pitämään häntä erityisenä Jumalan miehenä. Esimerkkinä: Ilmestyskirjan Saatanallinen Peto ja kymmenen kuningasta Ilmestyskirjassakin toteuttaa Jumalan tahtoa tuottamalla Portolle turmion.)  Kaikesta huolimatta Kristuksen tie ei ole sama kuin Trumpin tie.

 Meidän kristittyjen tie on vääryydenkin edessä toisen posken kääntäminen ja rukoileminen vainoojiemme puolesta. Meidän on kumottava tuhoisat ideologiat Jumalan Sanalla, tehtävä Kirjoituksilla ja Hengen antamalla viisaudella vastustajien väitteet tyhjäksi ja alistaa kaikki ajatukset kuuliaiseksi Kristukselle. Näin meillä pysyy hengellisen sodan tähtäin, emmekä sekaannu sellaisiin asioihin, jotka eivät meille kuulu. Saarnaaja Mauno Mattila onkin löytänyt VT:stä erinomaisen esimerkin väärään sotaan sekaantumisesta. Kuningas Josia oli Herran edessä pienellä paikalla oleva suuri reformaattori, joka hyvin palautti Herran tahtoa kansan mieliin. Hän kuoli kuitenkin sodassa Farao Nekoa vastaan, sodassa, joka ei hänelle olisi kuulunut, sillä Nekon sotaretki ei kohdistunut Israelia vastaan. Sama pätee meihinkin. Kulttuurisota ei ole sinällään meidän sota. Me olemme maan suola, joka estää maata pilaantumasta. Pilaantuminen taas tapahtuu vihan ja kiukun keskellä, jota kulttuurisota edustaa. Menetämme maun jos liittoudumme vihaa ja vastakkainasettelua edustavien tahojen kanssa. Meidän on luotettava siihen, että tinkimättömästi tapahtuva Kristuksen Sanan julistus ja sen mukaiset teot ilman ideologista värikynää  voivat rikastuttaa hyvillä hedelmillä yhteiskuntia paljon enemmän kuin mitä konservatiivinen tai liberaalinen kulttuurisodan blokki saisi ikinä aikaan tämän maailman aseilla. Ja vaikka Jumala sallii ehkä piankin petovallan nousta, on tärkeää säilyttää hyvä omatunto ja olla valmis kärsimään, ei pahantekijänä, vaan Kristuksen seuraajana.

Lihallisuutta ja hajaannusta vastaan (Osa 2)

 

Kirjoituksessani käsittelen hajaannusta maailmanlaajan seurakunnan sisällä. Kun ilmaisen tekstissäni varsin selkeästi kristittyjen olevan yhtä, tarkoitan yhteyttä Jeesuksen omien kesken. Heidän yhteyttä, joilla on usko ja kuuliaisuus  Hänen evankeliumilleen, niiden joilla ei ole vain kristityn nimi, vaan ovat syntyneet uudesti ylhäältä. Herra tietää näkymättömän seurakuntansa rajat. Heitä löytyy todennäköisesti jokaisesta kristillisestä tunnustuskunnasta.

Lihallisuus luo hajaannusta

Itse kunkin korvat alkanevat punottamaan kun mietimme nykyistä kristikunnan tilaa ja luemme samaan aikaan seuraavat Jeesuksen sanat apostoli Johanneksen tallentamana: Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus. (Joh. 13:34-35)

Voidaanko tätä äärimmäisen suurta kuppikuntiin ja lahkoihin ja liikkeisiin ja säätiöihin pirstoutunutta kristikuntaa kutsua millään tavalla keskinäisestä rakkaudesta tunnistettaviksi Jeesuksen opetuslapsiksi? Jeesus rukoili myöhemmin myös, että olisimme yhtä, olemmeko? Paavali puhui yhdestä ruumiista, olemmeko? Huonolta ja lihalliselta näyttää. Paavalikin puhui myös korinttolaisten puolueisiin jakautumisesta, eikä mitenkään positiivisesti. Sanon asian, niinkuin se näyttää olevan. Tilanne on juuri tästä näkökulmasta surkea. Olemme hajallamme. Raamattuun sitoutuneet kiistelevät keskenään usein enemmän hajottaen kuin rakentaen. Välillä tuntuu, että monilla meistä (koskee  joskus itseänikin) syttyy jonkinlainen aktiivinen hengenpalo siinä vaiheessa kun saa alkaa tylyttämään jonkun toisen kirkkokunnan teologiaa tai jonkun toisen opetussisältöä. Sävy on joskus sen kaltaista, että jopa toisen kristillisyys ja usko kyseenalaistetaan, vaikka kyseisellä osapuolella olisi elävä usko Kristukseen ja Raamatun Totuuteen.. Uskovien välinen tuomiohenki on ikävää. Useat puhuvat sisäisestä yhteydestä Kristuksessa, vaikka ulkonainen (mm. ehtoollisyhteys) puuttuisi. Käytännön asenteet ja sanat monesti kielivät kaikesta muusta kuin yhteydestä  Mielestäni tällainen on yksi merkki lihallisuuden vaikutuksesta. Kun katsomme ns. lihan tekojen listaa galatalaiskirjeessä, huomaamme sieltä ”ilmeisinä lihan tekoina” sekä riidan, että eripuraisuuden. 33/38 käännöksessä sana- dikhostasia (Raamattu Kansalle kääntää "eripuraisuus") on käännetty "lahkolaisuudeksi". Samaa alkukielen sanaa käytetään myös 1. korinttolaiskirjeessä, jossa Paavali moittii puolueisiin jakautumista (varsinainen suomennos tässä - "riita") lihalliseksi toiminnaksi. (1. Kor. 3:1-4)

Mutta onko kiisteleminen aina lihallisuutta? Asia ei ole lainkaan näin yksinkertainen. Yleisellä tunnetasolla on tietenkin inhimillistä kiivastua tai vihastua toiseen. Uskovatkin ovat edelleen ihmisiä, joilla ovat tunteet. Myös Raamatun Sana todistaa, että kaikki tunteilu ei ole automaattisesti syntiä. Efesolaiskirje osoittaa kuitenkin hyvin, miten inhimillinen tunteenpurkaus eroaa sellaisesta lihallisesta toiminnasta, jota olemme käsitelleet: ”Vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä. Älköön aurinko laskeko vihanne yli. Älkää antako tilaa paholaiselle.”(Ef. 4:26-27) Tässä valossa voimme sanoa, että vihastuminen ja kiivaus on joskus inhimillistä ja aiheellistakin, Jeesuskin näet oli vihainen esim- puhdistaesssaan temppeliä. Eri asia on kuitenkin antaako vihan ja kiivauden jäädä sisälle myrkyttämään. Rakentavalla hengellisellä kiivaudella voidaan ajaa totuuden asiaa, mikä koituisi myös vastapuolen parhaaksi. Sen sijaan jos kyseessä on omaa ylpeyttä pönkittävä raamatullis-teologinen nolaaminen, on kyse lihallisesta toiminnasta. Paavalikin kirjoitti: "Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulla ei olisi rakkautta, en olisi mitään." (1. Kor. 13:2) Kiivaus ja väliaikainen vihastuminen voivat ajaa joissakin tilanteissa Herran asiaa, mutta vääränlaisen lihallinenn päteminen joka tehdään omaa älykkyyttä ja hengellisyyttä pönkittämällä, hajoittaa Kristuksen ruumista. Tällainen toiminta antaa tilan paholaiselle, koska vihan ja mustamaalaamisen keskellä sikiävät valheet. Paholainen tunnetaan valheen isänä ja on aina tykännyt riidan kylvämisestä. Sen sijaan Jumalan Henki tulee sellaisesta murheelliseksi.

Kristikunnassa kiistellään aivan liikaa, se on fakta. Ihmettelen välillä sitä jyrkkyyttä, miten jotkut Raamatun tosissaan ottavat suhtautuvat toisiin Raamattuun sitoutuviin, jotka kuuluvat eri tunnustuskuntaan. Asia koskee valitettavasti niin teologisesti valveutuneita/oppineita kuin maallikoitakin.  Toisia ei pidetä veljinä, jos omat opilliset korostukset eivät kelpaa kokonaan sellaisenaan. Arvostan tunnustuksellisuutta (itse luterilaiseen kirkkoon kuuluvana), eikä pidä luulla toisin. En sinänsä vastusta opillisia keskusteluja sinänsä tai vähättele niiden tärkeyttä. En vähättele Raamattua selittäviä tunnustuksellisia vakaumuksia. Enemmän on kyse siitä yleisestä sävystä, siitä rakkauden tilasta miten toisiin Jumalaan sitoutuneisiin toisen kirkkokunnan jäseniin suhtaudutaan. Rakkaus siinä jumalallisessa merkityksessä pyrkii hakemaan lähimmäisen parasta. Jos tietää toisen puhuvan, kirjoittavan tai ajattelevan jostain asiasta vastoin totuutta, eikö olisi parempi esim. rukoilla hänen puolestaan tai ojentaa tai kehottaa veljellisesti vertaisen tasolla kuin julistaa harhaoppisen tuomio? Jos me rakastamme veljiämme emmekö toimisi niin? Ei aina näin, että lokeroidaan esim. ”nuo hellarit, nuo vapislaiset, nuo laitoskirkkolaiset”. Voimme kuitenkin hyvien julistajien ja opettajien hedelmistä huomata, että oikeaa uskoa löytyy yli kirkkokuntarajojen. Toisten tosiuskovien identifioiminen kokonaan ikäänkuin eri joukoksi kalskahtaa kylmältä ja vain omalle pienelle piirille sisäänpäin lämpiävältä.  Se on kuin jakaisi Kristuksen ruumista. Paavalikin kysyi: Onko Kristus jaettu? (1. Kor. 1:13)

Rakkauden täytyy kohdistua myös Jumalan Totuuteen 

Rakkautta täytyy kuitenkin olla myös puhdasta oppia ja Totuutta kohtaan eikä yhteyttä voida rakentaa totuuden kustannuksella silloin kun pelastuksen kannalta (!) välttämättömiä asioita  vastaan hyökätään. Alkuseurakunnassa väärät opettajat olivat hajaannuksen alku ja juuri. Paavali varoitti seurakuntiin tulevista susista, jotka olivat lammasten vaatteissa. Myös nykyään väärillä opettajilla on suuri osansa hajaannuksessa. Eri seurakuntiin on uinut aina paljon pahoja ja räikeitä harhoja, joita vastaan on ehdottomasti puolustauduttava. Harhat tulevat sisällöllisesti kristinuskon ulkopuolelta, mutta ne salakuljetetaan seurakuntien sisälle evankeliumin kaavussa. Näin voimme puhua "laittomuuden salaisesta vaikutuksesta." (2. Tess. 2) Valeopeissa on yleensä jotain lainattua pääomaa kristinuskon hyvästä sanomasta, joka vääristellään.  Eksytyksiä vastaan taistellessa ei ole lainkaan lihallista puolustaa  evankeliumin totuutta jämäkästi ja tinkimättä, muistaen sortumatta lihalliseen möykkäämiseen vaan sen sijaan Jumalan Sanalla kumoamaan harhaopettajien väitteet. Yksi aikamme vakavista harhoista on Juudaksenkin varoittama Jumalan armon kääntäminen irstaudeksi, jolloin opetetaan, että pelastunutkin voi jatkaa syntielämässä tietoisesti kuten ennenkin. Myös vääränlainen lakihenkisyys ja teoilla pelastuminen ovat tuhoisia harhoja, sillä se vie ihmisen Kristuksen ulkopuolelle. Ja jos esimerkiksi Raamattua väitetään inhimilliseksi kirjaksi, on se väite, joka on kumottava Jumalan sanalla itsellään. Myös vanhat tuhoisat harhaopit, jotka kieltävät Jumalan kolminaisuuden ja Kristuksen kahden luonnon, nostavat aina ajoittain päätään. Niille ei pidä antaa minkäänlaista tilaa Herran seurakunnassa! Jos oppi tai opillinen korostus uhkaa viedä Kristukselta todellisen välimiehen ja sovittajan paikan ihmisen ja Jumalan välillä, ollaan huonolla eksytyksen tiellä.

Juuri harhaopit tuovat siis osaltaan hajaannusta. Tässä tullaankin vaikealle alueelle. On tunnistettava pelastusta uhkaavat harhaopit, mutta meidän ei pidä vetää veljeyden standardeja siihen, että siihen mahtuu vain minä ja samanmieliset, näin kärjistettynä. Teemme siis mielestäni virheen, jos kiellämme uskonveljeyden heihin, jotka eivät ajattele kaikesta täsmälleen samoin kuin itse ajattelemme. Toisaalta teemme virheen, jos jätämme kiivailematta oikeasta opista selviä ihmislähtöisiä ja riivaajalähtöisiä harhaoppeja vastaan. Sitten on myös pelastuskysymysten ja ei-pelastuskysymysten hyvin vaikealla veteenpiirretyllä rajalla sellaiset asiat kuin kasteen ja ehtoollisen oikea ymmärtäminen joista väännetään/on väännetty monena aikana, monessa paikassa ja monien kesken. Haluaisin lapsenomaisesti uskoa, että vielä ennen Jeesuksen tulemusta Jumallalle uskollisella seurakunnalla olisi näistä asioista selvä yksimielisyys. Kunpa kasteesta ei tarvitsisi enää kiistellä. Ja voi kun Kristusta sydämestään tunnustavat voisivat olla vielä samassa ehtoollispöydässä! Itse kannatan lapsien kastamista, niiden joiden vanhemmat sitoutuvat kasvattamaan lapsen uskoon ja kuuliaisuuteen Kristukselle. Uskon myös, että ehtoollisessa nautimme Kristuksen ruumiin ja veren, joka on läsnä ehtoollisaineissa. Tämä on tärkeää opetusta, jonka olen koetellut Jumalan Sanalla. 

Kaiken edellisen valossa seurakunnissa tarvittaisiin hengellisen viisauden ja henkien erottamisen jalostettua näkö- ja arviointikykyä sekä sopivasti opillista tarkkuutta sekä sävyisää rakkauden henkeä. Nykyaikana meillä on näet se etu (ja toisaalta uhka), että tietoa oppihistorian helmistä ja pohjakosketuksista on valtavasti saatavilla. Samoin saatavilla on myös helposti hienoa Pyhälle kirjalle oikeutta tekevää historiallis-kieliopillis-kirjaimellista Raamatun tutkimusta sekä myös Pyhässä Hengessä rukoillen ja edellämainitulla metodilla kirjoitettuja ja puhuttuja kirjoja sekä saarnoja, jotka auttavat valtavasti oivaltamaan Raamatun tekstien tarkan alkuperäisen merkityksen jae jakeelta.  Niiden, joille on suotu Jumalan Sanan ymmärrystä ja intoa Raamatulliseen työskentelyyn, täytyisi tehdä töitä Hengessä ja rukoillen näinä lopunaikoina kun eksytysten määrä on suuri. 

Myönnän että on hyvin vaikea nykyisessä seurakunnallisessa moninaisuudessa ja hämmennyksessä vetää rajoja uskonveljiin ja lähimmäisiin ja toisaalta välttää tekemästä hajaannusta ja vääränlaista tuomitsemista, sydämet kun tuntee yksin Jumala. (Veljiksi kutsutaan niitä, jotka jakavat saman uskon.  Lähimmäiset ovat kaikkia uskosta osattomia joille kuuluu heidän pelastuksekseen julistaa evankeliumia sanoin ja teoin.) On selvää, että Herran kieltäjä ei voi olla veli. On myös heitäkin, jotka sanovat uskovansa, mutta elävät avoimessa kapinassa Jumalan tahtoa vastaan. Meitä on kielletty tuomitsemasta, mutta ei kertomasta lähimmäisille siitä, että jatkuvassa ja tietoisessa syntielämässä eläminen ilman katumusta kadottaa. On myös selvää, että monet Jumalaa vastaan kapinassa elävät ihmiset kokevat minkä tahansa puheen uskon kuuliaisuudesta lakihenkiseksi vouhkaamiseksi. Tämän tekstinkin luettuaan joku voi ajatella, että kuinka tekopyhää puhua hajaannusta vastaan, mutta samalla vetää rajoja uskovien ja ei-uskovien välille. Myönnän: Jos tämä olisi helppoa ja yksinkertaista, ei kristikunta olisi näin jakaantunut. Jo alkuseurakunnassa muodostui puolueita. Sielunvihollinen on valitettavan aktiivinen hajaannuksen aiheuttajana. 

Liha vaikuttaa ja toimii Henkeä vastaan. Jumalan Hengessä meillä olisi tarjolla ykseys, mutta turmeltuneiden sydämen ajatusten kanssa otamme ja omaksumme valheita sieltä ja täältä. Etsimme omaa kunniaa, emmekä Jumalan. Lahkoudumme. Ylpeydessä rakastamme omia ajatuksia niin, että haluamme veljeyttä vain täysin samanmielisten kanssa. Otamme Raamatusta sen, mikä miellyttää ja pönkittää omia ajatuksiamme, irrotamme jakeet asiayhteydestä. Laitamme liikaa painoa jonkun nykyajan profeettana pidetyn näkyihin tai ilmestyksiin.  Näitä tehdessämme unohdamme usein, mitä Kirjoitukset sanovat ja mitä Herra sanoo. Kaiken edellisen ohella (ja ehkä kyynistyessä juuri näiden haasteiden kanssa) on vaara ajautua aivan vastakkaiseen allikkoon. Tulkitsemme kaiken Herran opetuslapseuden, seuraamisen ja Hänelle kuuliaisuuden lakihenkisyydeksi ja tuomiohengeksi. Alamme ajatella, että kaikki pääsee taivaaseen. Alamme tulkita Raamattua lepsusti ja suvaitsemme kaikenlaisia sanoja, tekoja, asenteita ja elämäntapoja seurakunnissa. Väitämme, että Jumalan armo on niin avara, että kaikki katumattomatkin syntiset pelastuvat. Väitämme, että näin toteutuu todellinen ykseys. En väitä, että kaikki uskovat syyllistyisivät kaikkeen edelliseen. Mainitsemani harhautumiset vaikuttavat eri kirkkokunnissa ja seurakunnissa eri tavalla.

Hajaantumisella on pitkä historia

Kirkon historian vuosisadat ovat täynnä lihallisuutta ja hajaannusta, joka on niin ihmisen näköistä valitettavasti. Sen vuoksi meillä on sitä nytkin, monimutkainen tulkintahistoria hämmentää Raamattua tutkivia ja opettavia uskovia. Pystyn ymmärtämään tämän. Helppo ratkaisu oikeasta tulkinnasta olisi luottaa vanhojen kirkkojen perinteeseen ja isoihin auktoriteetteihin kuten paavi. Tämä ei kuitenkaan ole raamatullinen ratkaisu. Saatana yritti tuhota kirkon ulkoapäin 300 ensimmäisen vuosisadan aikana kristittyjen vainojen muodossa Rooman valtakunnassa. Tilanteen rauhoituttua, se vaihtoi strategiaa ja alkoi myöhemmin myrkyttää sitä sisältäpäin. Uskallan sanoa näin, sillä ajoittain läntisen kirkon rappio keskiajalla oli järkyttävä kuten myös Lutherin aikoina 1500-luvulle tultaessa. Lihallisuuden vuoksi Jumalan Sanaan pohjautuvaan uskonelämään sekoittui vuosisatojen aikana erityisesti roomalais-katolisessa kirkossa ihmisten perinnäissääntöjä eikä ortodoksikirkkokaan ole tietyiltä vääriltä perinteiltä välttynyt huolimatta monista hyvistä asioista (Tämän myöntää hyvä Raamattu-uskollinen ortodoksi-ystäväni avoimesti).  Institutionalisoitunut ja politisoitunut katolinen laitos imi itseensä uudestisyntymättömiä ja vallanhaluisia henkilöitä kristinuskon saatua valta-aseman. Kirkossa vaikuttaneita tosiuskovia, jotka haastoivat vallitsevan linjan, vainottiin (Esim. ennen Lutheria tsekkiläinen Jan Hus).  Kun totuutta alettiin kaivamaan esiin alkulähteiden äärellä uskonpuhdistajien toimesta ja löydökset tulivat kansankielellä itse kunkin eteen, poiki se suurta herätystä ja opillista korjausta, mutta kääntöpuolena tapahtui suuri pirstoutuminen moneen eri uskonsuuntaan. Toiset alkoivat lihallisesti toteuttaa radikaalia versiota uskonpuhdistuksesta laittaen hurmahenkisesti omat sisäiset tunteensa ja sanansa Jumalan Sanan edelle. Oli erimielisyyttä siitä, mitä aiemmasta kirkon perinteestä oli hyvä pitää ja mitä heittää menemään. Kotikirkkoni luterilaisuus on esimerkiksi säästänyt monia roomalaiskatolisen jumalanpalveluselämän muotoja, joita monet muut protestantit eivät ole säilyttäneet. Veljeys kestää ulkonaisten muotojen erilaisuuden. Soisin kuitenkin kaikkien ajattelevan ehtoollisesta todellisena Kristuksen ruumiina ja verenä.

Kaiken edellisenkin valossa on kuitenkin todettava: Onneksi Jumala varjeli sanaansa ja oikeaa uskonsääntöä mm. klassisten uskontunnustusten muodossa, joista ilmenee kolminaisuus ja oikea oppi Kristuksen kahdesta luonnosta sekä se, että Kristus tuli meidän pelastukseksemme ja tulee aikojen lopulla takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Kuitenkin Katolisen kirkon pelastusopillisia harhoja, hierarkkisen systeemin maalliseen valtaan sekoittuvan rakenteen harhoja sekä pakanuudesta omaksuttujen oppien (kuten Maria taivaan kuningattarena) harhoja ei voi vähätellä.

Perusongelmien kärkikolmikko niistä, jotka nousevat helposti Jumalan sanan edelle ovat olleet: 1. Tunteet (sielullinen profetointi, sisäinen sana omasta sydämestä) 2. Järki (ihmisen tekemä tiede, ihmisviisaus ja filosofia) 3. Perinne (ihmisten luomat käytänteet, kirkon traditiolle, kirkkoisille ja esim. paaveille annettu lähes Jeesukselle ja apostoleille kuuluva arvovalta).

En unissa tai unelmissakaan pysty ratkaisemaan hajaannuksemme ongelmaa kuten ei kukaan ihminen omin voimin. Asia on Jumalan käsissä. On totta, että meitä on moneksi. On katoliset, ortodoksit, luterilaiset, babtistit, vapaakirkolliset, helluntailaiset, reformoidut, episkopaalit, presbyteerit, anglikaanit, metodistit, adventistit ja monta muuta pienempää ja erilaista itsenäistä tunnustuskuntaa ja valitettavan paljon lahkoja. Kussakin ovat omat opilliset heikkoutensa ja vahvuutensa. Tietyt itsessään hyvät painotukset ja korostukset myös altistavat vakaville virheaskelille. Sielunvihollinen, valitettavan aktiivisena, tarttuu niihin. 

Kirjoitukseni luonne on otsikon mukaisesti hajaannusta vastaan. Siksi tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole alkaa arvioimaan yksityiskohtaisesti eri kirkkokuntien mahdollisesti hyviäkin korostuksia, jotka voivat vääristettyinä harhauttaa. Otan esimerkin vain omasta kirkkokunnastani itsekriittisessä hengessä. Luterilaisen armon, sikäli luovuttamattoman ja ihanan ja itsessään oikean lahjaluonteen "ilman tekoja-" korostus on vaarassa liukua usein halvan armon puolelle, jolloin kuuliaisuus, elävä henkilökohtainen usko ja siitä seuraavat teot, Kristuksen käskyjen noudattaminen ja synnin hylkääminen ja sitä vastaan kilvoittelu unohtuvat. Samoin vaara on harhautua ns. kasteen armoon sellaisella sakramentalistisella käsityksellä, että ihminen epäuskoisenakin pelastuu.

Mitä pitäisi ajatella?

Totesin jo aiemmin, että en voi unelmoidakaan näiden kysymysten tyhjentävästä ratkaisemisesta, kuten ei minua viisaammatkaan. Jotain kristitty voi kuitenkin tehdä omassa sydämessään omalla pienellä paikallaan. Tiedostamalla (esimerkkienkin valossa) sen tosiasian, että itse kunkin kirkkokunnan luotetut Raamattu-uskollisetkin julistajat voivat hairahtua ja erehtyä, voimme oppia olemaan armollisempia toisia vilpittömästi Raamatun Totuutta etsiviä uskovia kohtaan. Oman vajavaisuuden, itsepetostaipumuksen ja erehtyväidyyden kanssa on elettävä tiedostamalla ne koetellen koko ajan omaa ajattelua muistamalla oma langenneisuus. Erimielisyyksissäkin on muistettava rakkaudellisuus, sillä agressiivinen tylytys luo vihaa. Itse kunkin (itseni mukaanlukien)  tulisi harjoitella, miten suhtautua  toisinajatteleviin uskoviin rakentavalla lempeydellä rukouksen hengessä. Omaa näkemystä, jonka tietää oikeaksi ja jonka on lapsesta asti oppinut, ei tarvitse tietenkään myydä pois helppohintaisesti. Joissakin tapauksissa voi kuitenkin olla hyvä nöyrtyä ja vakuuttua siitäkin, että itse omaksuttu näkemys tai korostus ei välttämättä edusta Raamatun totuutta. Oman kotikirkkokunnan parhaista aarteista saa toki olla ylpeä Herrassa. Itse uskon esimerkiksi sen, että Lutherin palauttama vanha hyvä ja ehdottoman apostolinen oppi Yksin uskosta - Yksin armosta - Yksin Kristuksen tähden oli apostolisen ajan jälkeisen kirkkohistorian merkittävimpiä käännekohtia, jonka Jumala seurakunnalleen salli. Samoin huipputärkeää on kasteen ja ehtoollisen kirjaimellinen ymmärtäminen.

"Kaikki hairahtuvat jossain kohdin" kuuluu Herran veljen Jaakobinkin ajatus. Vanhan lihallisen ihmisemme erheet (ne väärät tulkinnat, jotka eivät eksytä pois pelastuksesta! Kts. ylempänä eksytyksistä.) eivät onneksi tee Jumalan tekoja meissä tyhjäksi. "Rakastakaa toisianne", oli Kristuksen käsky. Raamatussa kehotetaan myös kunnioittamaan toisiamme kilvan. Tällaisilla keskinäisillä rakkauden osoituksilla niin Jumalan totuutta kuin lähimmäisiä kohtaan, pystymme parhaiten tekemään torjuntavoittoja taistelussa hajaannusta vastaan, hajaannusta, joka ei ole Jumalan tahto.